 |
| Lunta. Pakkasta. |
Päivän etappi olikin monipuolinen. Herätys infernaaliseen lumisateeseen ja Impalalla kesänakeilla parinkymmenen sentin hangessa kohti Capitol Reefin kansallispuistoa ja Torreyta.
Impalassa alla kesänakit eikä tietoakaan ketjuista. Lunta on täällä maassa parikymmentä senttiä, telkkari pyytää ihmisiä pysymään sisätiloissa ja on annettu punainen (nämä tykkäävät näistä väreistä täällä) Severe Winter Storm warning raju lumentulon takia ja Severe Thurderstorm warning tuulen takia. Vähän seikkailumieltä ja liikkeelle aamiaisen päälle.
 |
| Capitol Reef |
Alkuun tie menee vielä suht tasaisella, pari napakkaa kanjonin ylitystä, ja sitten vuoristoon. Keli tosiaan on mitä huonoin. Näkyvyyttä on parisenkymmentä metriä ja lumi tulee vaakatasossa.
Nousu yli 3000 metriin serpentiiniä pitkin ja takaisin alas. Pahinta oli huipulla ajaminen, lumi puhaltaa vaakasuorassa ja Impala sutii. Molemmilla puolilla muutaman sadan metrin pudotus. En tiedä kumpi olisi pahempaa se ettei nähnyt pientareen yli kuin harmaata, vai se että oli nähnyt rotkoon? No hengissä selvittiin. Reilun puolentoistasadan kilometrin matkaan meni neljä tuntia!
 |
| Muinaiset Anasazien petroglyfit. |
Hells Backbonen kohdalla sade hieman hellitti ja jessus mitkä maisemat Red Canyoniin. Tästä pätkästä alas vuorenrinnettä kanjoniin ei lumisateella selviäisikään. Täällä tulee jo ensimmäiset autotkin vastaan. Maisema muuttuu vähän tasaisemmaksi, ja sää saasttaa muuttua täydestä auringonpaisteesta rajuun pyryyn parissa minuutissa, ja seljetä takaisin samassa ajassa. Aukealla näkee tarkalleen rajat missä sataa.
 |
| Hanksville, UT |
Ensikosketus Torreyyn on suht apea. Vituttaa vuoriston ylitys ja lumisade, piristystä tuo kuitenkin tämän hetkinen auringon paiste ja että matkasta ylipäätään selvisi. Pysähdyttiin Torreyssä tienvarsidineriin Red Cliffiin. Elämäni paras hampurilaisateria! Käsittämättömän mehukas pihvi pekonin, cheddarin ja vihreiden kera.
Vähän makea voipullamainen sämpylä ja ranujen pinnassa oli jotain krustia. Pehmeä ja rapea koostumus samaan aikaan. Täydellinen! Tästä fiilikset sitten lähtivät nousuun. Jyrkästi. Koska Red Sandsiin pääsee vasta tuonnempana, kamat mukaan ja suoraan Anasazi-intiaanien maille Capitol Reefiin. Tuonne Red Cliffiin tuli paikallinen Neighbourhood watch tsekkaamaan että mitäs possea tänne on pamahtanut. Maastopuvut joiden rintaan brodeerattu the Brotherhood, hirveet takapiiskat ja nenän alla kunnon tunkit. Ja riflet pickupin takaikkunalla. Billybob just wants to say you don't wanna mess in this town boy!
 |
| On The Road. San Juan. |
Maisemia en voi taaskaan kuvailla, eikä kuvakaan tee oikeutta jylhälle kauneudelle. Aurinko tuli esiin ja lämpö nousi parinkympin korville. Yksi suuri haaveeni täyttyi kun saavuimme Anasazien vanhoille asuinpaikoille ja näin petroglyfit, kiviseinään tuhansia vuosia sitten hakatut luolapiirrokset (tuollainen pitää ottaa tatskana joskus). Tästä jatkoimme patikkaretkeä vielä Navajojen mailla Hickman's bridgelle.
Metka juttu kuinka muutaman tunnin ajomatkan sisällä on näin paljon täysin erilaisia luonnon ihmeitä. Tämä on taas jo ihan eri tyyppistä.
 |
Keskellä ei mitään
vastaan käveli lehmä.
Aavikolla oli myös
venevarikko(!!!) |
Palatessa Red Sands Inniin käytiin paikallisen legendan (tripadvisorin mukaan) Austin's Chuckwagonin general store & delissä ostamassa juoma ja energiatäydennystä (lue suklaapatukoita) ja delistä parit sandwichit. Ei aivan yhtä hyvää kuin viime kesänä Glen Ellenissä mutta ihan OK. Mukaan vielä homejuustoperunasalaattia. Tien toisella puolella oli intiaanitavaran myymälä ja postitoimisto josta hain postareita (ostin muuten Navajojen käsin tehdyn unensieppaajan aiemmin Brycestä Navajoilta).
Tästä eteenpäin pitäisikin kelien lämmitä!
Mutta yöllä Austin's Chuckwagon iski kovaa. Tärisin aivan umpijäässä, kuume suht korkealla ja spyttasin kaiken ulos. Ja spyttasin. Ja spyttasin.
 |
| Sunset @ Arches |
Seuraavana päivänä auto lastattiin reilulla määrällä Tonic-vettä, siinä on kiniiniä ja se poistaa kramppeja ja toimii hyvin näissä tilanteissa. Rouva puikkoihin aina kun itse ei pysty ajamaan ja ylittämään San Juanin aavikkoa. Ulkona yli 30 astetta ja itsellä vähän vajaa 40. Ei naurata.
Lopulta Moabissa vaihdettiin rouva puikkoihin ja suunnattiin kohti Canyonlands National parkia. Itse torkuin/pyörtyilin apparin paikalla mutta käytiin tsekkaamassa mestat. Jäin autoon nukkumaan kun en pystynyt ja rouva kävi puolestani/puolestamme.
Parin päivän Tonic kuuri ja imodium jeesasi kuitenkin nopeasti ja viimeisenä päivänä Moabissa olin jo suht tikissä. Suuntana Archesin kansallispuisto ja vähän offroadia.
 |
| Canyonlands |
Tämä Moab on metka paikka. Se vaikuttaa suht isolta, mutta asukkaita on vain viitisen tuhatta. Kaupunki on rakentunut/kehittynyt täysin seikkailu-urheilun ja offroad moottoriurheilun ympärille Colorado-joen varrelle. Tästä tulee kovasti Kalifornia mieleen. Nuorta surffarin oloista mukavaa sakkia ja ihan kuin kaikki olisivat työttömiä ja hengailisivat vaan. Ei kovaa biletystä vaan kaikki pyörii jotenkin luonnon ympärillä.
Ruoasta ei Moabissa ole paljon kirjoitettavaa olotilasta johtuen, söin yhden herkullisen tortillan, ja muuten menin pelkillä hedelmillä ja kasviksilla (jotka toki olivat tuoreita ja hyviä).Laihduin tämän aikana kaikkiaan sen verran että vielä palatessa elopaino oli 10kg miinuksella mutaman päivän ennenkuin sai tankattua takaisin!
Ruoasta ei Moabissa ole paljon kirjoitettavaa olotilasta johtuen, söin yhden herkullisen tortillan, ja muuten menin pelkillä hedelmillä ja kasviksilla (jotka toki olivat tuoreita ja hyviä).Laihduin tämän aikana kaikkiaan sen verran että vielä palatessa elopaino oli 10kg miinuksella mutaman päivän ennenkuin sai tankattua takaisin!
