11.7.2012

Luomua! Satoa!

On vierähtänyt luvattoman pitkä aika edellisestä tekstistä. Väliin on mahtunut työmatkaa Hesseniin jossa tutustuin vapaa ajalla parhaani mukaan Saksalaiseen ruokakulttuuriin. Siitä ehkä tuonnempana lisää. Ja on ollut olevinaan yhtä jos toista.

Nyt on aika kuitenkin luoda katsaus 2012 sato-odotuksiin kun satoa alkaa vihdoin pukkaamaan.

Yrtit ovat menestyneet erinomaisesti sekä
kasvarissa että pihan ryytimailla joita
on pitkin pihaa yhteensä kolmessa eri paikassa, 
kasvin vaatimusten, valon ja veden suhteen.
Kanelibasilika, timjami, rosmariini ja curry-yrtti kuvassa.

Ryytimaallakin siis kasvaa kohisten, viherminttu leviää
hurjasti ja sitä on pitänyt kaivaa ylös ja lahjoittaa pitkin
maakuntaa purkkikaupalla.


Muutkin monivuotiset ovat pärjänneet ihan hyvin, 
lämpöä ja aurinkoa nyt saisi olla vähän enemmän.
Tässä penkissä viherminttu, rakuuna, lipstikka, korianteri,
lehtipersilja ja viinisuolaheinä.  

Villirucolaa on tänä vuonna paljon. Sen pähkinäinen
maku sopii erinomaisesti pizzan suolaisen lihan
ja makeahkon tomaattikastikkeen kanssa valkosipuli-
öljyn kera.

Pihvitomaatit ovat rouhean kokoisia, mutta hieman huolestuttaa ehtivätkö
ne ja luumutomaatit kypsyä. Ainakin aurinko saisi jo paistaa.


Ainakin kirsikkatomaatit kypsyvät ajoissa. Huikean
makeita ja mehukkaita! Ja takuuluomua (kuten
kaikki muukin)!

Paprikat ja chilit tekevät hyvää satoa. Tänä vuonna
alkuvaikeuksien jälkeen multiin ei pahemmin päätynyt
(kovin) tulisia lajikkeita, pitää käydä sitten chilifestareilla
hankkimassa tiukempaa tavaraa.
Päärynöiden määrä ilahduttaa tänä vuonna. Ensikertaa
tulossa hieman enemmän (=enemmän kuin pari) päärynöitä.
Tohtorinpäärynä ei edes kuki vaikka on optimipaikalla
mutta tämä maatiaislajike Aune tekee satoa.


Luulin että viimevuonna tuli paljon valkeaa kuulasta, mutta
tänävuonna sitä vasta piisaa! Ja kirsikoita!
Toivottavasti räksäleegiot eivät ehdi sabotoimaan satoa
ennenkuin allekirjoittanut pääsee asiaan.

Mansikoita kasvaa peittokasvina tontin rinteillä ja ne tekevät hyvää 
satoa. Metsämansikan ja puutarhamansikan välimuoto
joka leviää hulluna. Räksät poimivat näitä päivittäin
mutta onneksi niitä on paljon. Myös muita marjoja näyttää
tänä vuonna tulevan paljon. Ainoa riski on, että nyt saisi kelit jo lämmetä.


Olisihan tuolla kasvimaalla yhtä jos toista muutakin, mutta tämä riittää.
Parasta on kun saa tehdä itse kasvattamastaan takuu luomu tavarasta hyvää ruokaa.
Omavaraisuus aste nousee pakastoinnin takia vuosi vuodelta. Vielä kun oppisi 
käyttämään villiyrttejä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti