Kotona vai ravintolassa - Tiiliholvi

Eilen palaveerasin ja paransin maailmaa muutaman työkaverin kanssa ja samaan syssyyn päädyimme illallistamaan Tamperelaisessa ravintola Tiiliholvissa (jota myös Tillihoviksi joskus kutsutaan).

Illallinen oli jälleen kerran hyvä kokemus, joskin vuosi vuodelta ero kotiruokaan tuntuu pienenevän. Tai ehkäpä me olemme pikkuhiljaa alkaneet tekemään Fine-Dine tasoista ruokaa!

Ihan ensimmäiseksi saimme amuse-bouchena sangen miellyttävän yllätyksen. San Franciscon vieraamme, aivan kuin jotkut meistäkin olettivat ulkonäön perusteella ruoan olevan sushia; sashimia ja wasabia; mutta maku kertoikin kyseessä olevan graavilohen ja tilli(?)kompotin. Miellyttävä tapa tutustuttaa vieraat kotimaan raaka-aineisiin. Omasta mielestäni lohi tosin ei ollut aivan tuoreinta mahdollista, hieman limaisen oloista, mutta kumminkin hyvää. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla jossain muodossa itsekin.

Voisin kuvitella yksinkertaisuudessaan "Suomisashimin" taittuvan jotenkin tähän tapaan:
Graavilohta
Sipuli
Tillinippu
Oliiviöljyä
pinjansiemeniä
Suolaa- Leikkaa graavilohi ohuiksi siivuiksi
- Paahda pinjansiemenet pannulla
- Silppua monitoimikoneessa pinjansiemenet sipuli ja tilli, kaada sekaan oliivioljyä jotta muodostuu paksu tahna ja mausta tarvittaessa suolalla.
- laita graavilohisiivun päälle pikkusormen pään kokoinen pallo "tillipestoa".
*edit; kokeilin tätä ja safka toimii loistavasti. Kuvassa kyytipoikana perunagratiini.

Sitten valokeilaan harppoivat alkupalat. Itse valitsin Gruyerellä gratinoidun sipulikeiton. Annos oli hyvä ja täytti odotukset, oli mukavaa ottaa hyvää keittoa etenkin kun kotvasta aiemmin seisoin vielä rapeassa pakkasessa ja tuulessa. Mutta. Taas annoksesta jäi puuttumaan se korkein huippu joka nostaisi keiton keskitason yläpuolelle. Huippuluokan keitosta esimerkkinä mainittakoon paremman puoliskoni valmistama Gruyere gratinoitu sipulikeitto. Vaimoni valmistamassa versiossa on jokin ainesosa tai menetelmää, joka poikkeaa nyt nauttimastani annoksesta ja joka tekee vaimoni keitosta aivan huippuluokan annoksen.

Perusohje Gruyere-sipulikeittoon
(vaimoni resepti jääköön tässä blogissa kertomatta...)
5 sipulia
3 rkl voita
1,2 l kasvislientä (esim liemikuutio+vesi combo)
1/3 tl timjami
pippuria
4 palaa laadukasta vaaleaa leipää
3-4 dl Gruyere juustoa

- Kuori sipulit, viipaloi ja kuullota ne voissa kattilassa
-SIPULI EI SAA RUSKISTUA-
- Lisää kasvisliemi ja suola, mausta pippurilla ja timjamilla ja hauduta kannen alla 25 minuuttia
- Raasta Gruyere karkeaksi raasteeksi ja paahda leipäpalat
- Annostele keitto uuninkestäviin tarjoiluastioihin, laita keiton päälle paahdettu leipäviipale ja juustoa
- Gratinoi 250'C:ssä vajaat kymmenen minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja ruskistunut hieman.

Pääruoan kohdalla taistelin hieman parin vaihtoehdon välillä, mutta päädyin pelaamaan varman päälle ja valitsin Pippuripihvin konjakki-kermakastikkeella. Annos oli maukas, joskin liha oli kypsää vaikka tilasin mediumina. Itseäni asia ei tosin haitannut niin paljoa että olisin viitsinyt asiasta mainita. Mukana seurannut papu-pekoni höystö oli erinomaista ja etenkin papujen suutuntuma oli kerrankin lähes täydellisen napsahtava. Jälleen hyvä annos mutta ei aivan huippuluokkaa.

Jälkiruoaksi valitsin kaardemummajäätelön ja espresson. Normaalisti pidän raikkaammista ja kevyemmistä sorbetti- tyyppisistä gelatoista, mutta tämä kaardemummajäätelö oli erinomaista. Vaikka jäätelö ei ollutkaan aivan Firenzen Vivolin veroista (huom. jo pelkkä Gelateria Vivoli tekee muuten Firenzestä käymisen arvoisen!), oli se ehdottomasti yksi parhaita joita olen Suomessa maistanut. Ehkäpä ainoastaan Tampereen Jäätelötehtaan sitruuna jäätelö menee hieman edelle, joskin tässä tarvitaan maalikameraa.

Mitä palveluun tulee, se oli suht nopeaa ja hyvää. Lukuunottamatta sitä että yksi tarjoilija "hauskasti" korotti ääntään ja ilmoitti "Ruoalla ei saa leikkiä, don't play with food", kun vaihdoin annoksia vieressä istuvan kollegan kanssa. Tästä meinasin hieman hikeentyä, olisi #"#¤£@£ta tarjoillut oikeat lautaset niille ketkä ne tilasivat! Noh, itseasiassa palvelu saa tästä huolimatta (ja osittain juuri sen takia) kaksipeukkua ylöspäin, tämä tapaus ainakin jäi mieleen, jos ruoka ei sinänsä niin jäänytkään. Tarjoilijalla pitääkin olla hieman auktoriteettia.

Summa summarum, Tiiliholvissa illallistaminen oli taas kerran hyvä kokemus, muttei erinomainen tai erityisen mieleenpainuva. Herää hämmentävä kysymys; Saako näin hyvään kokemukseen olla näin pettynyt?

Ai niin, juomapuoli! Itse olin chaufförin ominaisuudessa ja pitkälti vissyvesilinjalla, mutta muu seurue kyllä nautti alkomahoolia. Tähän pitäisi kirjoittaa pätkä historiastani wine&spiritsin parissa (siitä ehkä joskus toiste lisää), mutta sen sijaan totean että juomana oli punainen Côtes du Rhône, joka istui erinomaisesti pääruoalle.




* edit: muusta tekstistä poiketen; kokeillessa yllämainittuja reseptejä; valitsin sipulikeitolle ja Suomisashimille sekä perunagratiinille Sepp Moserin erinomaisen Muskat Ottonel 2003:n. Viinin raikas makeus ja hapokkuus sopivat vielä tääsäkin iässä molemmille annoksille.