Bertha.

Pääsin vihdoin käymään ravinteli Berthassa Tampereella ja täytyy sanoa että tässä todellakin on käymisen arvoinen paikka. Vaikka Tampereella ei olisi muuta syytä käydä tämä ravintola pelkästään on matkan arvoinen. Vaikka ravintola on pienikokoinen, maut ja tunnelma ovat suuret.

Astuessamme ravintolaan sisään meidät otettiin heti vastaan ystävällisesti ja ohjattiin pöytäämme. Valoisa, moderni interiööri ja ensiluokkainen palvelu nostavat odotukset kaakkoon jo heti kättelyssä. Näin homma pitää hoitaa!

Päädyimme henkilökunnan suosituksesta nauttimaan lasilliset talon viiniä, biodynaamista Larmandier-Bernier Blanc de Blancs NV. Kerrassaan oiva pienikuplainen samppanja ja itselleni uusi tuttavuus. Samppanjan seuralaiseksi saimme itsetehtyä "talon" leipää, juureen leivottu mukavan rapeakuorinen rustiikkinen maalaisleipä. Toimiva combo.


Alkuruoaksi valitsin häränhäntää. Upean makuista! Hieman ylikypsäksi paahdettu liha, savojinkaali sekä aivan käsittämättömän hyvänmakuinen "sinisestä" congo(?) perunasta tehty pyre/vaahto toimivat yhdessä hieman "tallintakaisen" Cabernet Franc:n Charles Joguet:n Clos du Chêne Vert:n kanssa kuin ajatus. Hymy kasvoilla on melko leveä.


Pääruoaksi valitsin Limousinenhärästä tehtyä paahtopaistia, joka tarjoiltiin juuripersiljapyreen sekä punaviinikastikkeen kera. Suolainen liha ja pehmeän samettinen, makeahko juuripersiljapyre istuivat myös käsi kädessä kuin vanha aviopari. Juomaksi sain henkilökunnan suositteleman Portugalilaisen viinin jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. Herkullinen, sikarinen, nahkainen pehmeän täyteläinen viini. Tämä pitääkin ottaa selville. Jokatapauksessa, hymy levenee.


Jälkiruoaksi tilasin etäisesti "hajotettua" tiramisua muistuttavan jälkkärin. Tämä ehkä oli aterian heikoin lenkki, mutta sangen kelvollinen annos tämäkin. Erityisesti mokkajäätelö oli herkullista. Kyytipoikana portviinityyliin tehty Ranskalainen makea tanniiniton jälkiruokaviini. Uusi tuttavuus tämäkin. Loppuun vielä digestiiviksi Noninon Tradizionale grappaa jolla porataan ruoansulatukseen reikä ja päälle tuplapresso. Nyt jo naurattaa.


Mitä tästä jäi käteen? Ainakin minulle ja vaimolle korvasta korvaan leveä hymy, hyvä mieli ja ravittu kroppa. Hauskaa että näin hyvää ruokaa saa Tampereeltakin (ja kerrassaan inhimilliseen hintaan 37 Ecua per 3 ruokalajia). Vielä erityinen maininta suolan käytöstä ja todella intensiivisistä mauista. Ja viinin ja ruoan liittoa oli todellakin mietitty.


Ravintolan yksityiskohtia siis oli selvästikin mietitty, joskin ruoan ja juoman liitto on kaiken lähtökohta. Vaihtaessani pari sanaa keittiömestarin kanssa, hän kertoi menun ja viinilistan muuttuvan hieman lähes päivittäin, mihin menun tyyli jossa mainitaan vain pääraaka-aineet antaakin hienon tilaisuuden. Samat raaka-aineet, yhtenä päivänä keitto, seuraavana rillette. Tämä haastaa keittiötä kokeilemaan uusia tekniikoita ja pitää varmasti työn haasteellisena ja tuoreena. Hauskaa (ja järkevää) on myös ravintolan tapa tehdä ruokaa "päivän" raaka-aineiden ja sesongin mukaan sekä lähi/luomufilosofia (tällaisen kuvan ainakin itse sain).


Jos jotain kritiikkiäkin on annettava, niin ehkä henkilökunnan palvelualttius ja ystävällisyys vaikuttaa hieman hämmentävälle näin Pirkanmaalaisesta näkökulmasta. Yleensä kun ei ole tapana kertoa annoksista mitään, saati sitten hymyillä asiakkaalle. Mutta mielestäni tästä syystä ei ehkä voi kritisöidä ketään.


Makuhan kuitenkin on pääasia ja tässä oli yksi parhaista Suomessa syömistäni aterioista. Käykää ihmeessä katsomassa itse.