3.12.2010

Lihapullamies

Paluu perusasioiden äärelle, meitsi on nimittäin lihapullamiehiä. Tavoitteena olisi joskus pystyä tekemään samanlaisia lihapullia kuin mummini, mutta se jäänee valitettavasti haaveeksi, en usko että kukaan pääse eden likimain samoille leveleille lihapullien, ruskeankastikkeen ja muusin valmistamisessa. Itse teen soosin kuitenkin näin, joka on "hieman siihen suuntaan":

Lihapullat: 400 g Naudan/sikanauta jauskia
1 sipuli
1 dl korppujauhoja
2 munaa
paprikajauhetta
mustapippurirouhetta
grillimaustetta (vaikka tätä)
suolaa
herkkusienisoijaa

- laita uuni päälle 220'C (ei kiertoilma)
- pilko sipuli ja laita kulhoon
- lisää kulhoon jauskit
- lisää kulhoon munat
- lisää korppujauho
- lisää loput aineet/mausteet
- sekoita hyvin
- tee pieniä lihapullia pellille (tästä määrästä tulee noi 40 lihapullaa)
- anna kypsyä uunissa 15 minuuttia
- kun pullat tulevat uunissa, paista niiden pinta voissa pannulla

Ruskea kastike:1 cm siivu voita
2 rkl vehnäjauhoja
mustapippurirouhetta
suolaa
3 dl vettä

- ota lihapullat pois pannulta ja poista kuumalta pannulta mahdolliset "roskat" (=sipulinpalat jne)
- Sulata voi pannulla
- lisää sulan voin sekaan jauhot ja sekoita (tämän pitääkin olla hyvin nestemäistä)
- TÄRKEÄÄ: kun jauhot+voi ovat ruskistuneet kaada pienissä erissä vesi pannulle ja sekoita taukoamatta, muuten kastike paakkuuntuu
- Lisää pippuri ja suola
- Lisää lihapullat ja anna muhia miedolla/keskilämmöllä 10 min

Jostain syystä tämä muuten tulee paljon paremman makuiseksi valurautapannulla, ei tosin mitään vikaa ole normaalissa pannussakaan.

Nauti kastike muusin (ei missään nimessä sitä hirveää pussimuusia!) tai jonkin siron makaroni tyypin kera. Tai Ruisleivän päällä emmentaalin ja suolakurkun kanssa. Tai ihan miten haluat.



Muusin jokainen tekee haluamallaan tavalla, joten siihen en ota tämän enempää kantaa: Muussaa ei-aivan-kypsäksi-keitetyt perunat , lisää maitoa, voita (1/5 perunamäärästä), hiukan suolaa ja ripaus sokeria. Ja halutessa hiukan ruohosipulisilppua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti