23.1.2011

Karamelisoituja juureksia, maustevoita, pihviä ja punaviinikastiketta

Kävin Lauantaina taas pitkästä aikaa kauppahallissa aamiaisella (Yleensä käyn Linkosuolla, mutta siellä taso on laskenut, joten "äänestän" jaloillani ja vaihdan maisemaa ja tämä oli ihan OK, joskin etsintä jatkuu edelleen) ja samalla hakemassa hieman lihaa, kasviksia, leipää ja juustoa. Mielessä siinteli Sunnuntainen maa-artisokkakeitto ja Burgundinpata (joista pian uusi posti) ja sitä ennen oli Lauantaiksi haussa jotain pientä. Päädyin ostamaan Wigreniltä hieman lihoja, Nygreniltä kalaosastoa, Juustosopista juustoja ja kasviksia.


Karamelisoidut juurekset 2 porkkanaa
2 palsternakkaa
hunajaa
vettä
voita
suolaa
pippuria

- Kuori juurekset ja leikkaa noin 3mm paksuiksi siivuiksi pitkittäin
- Sulata voi kuumalla pannulla ja paista kuumalla pannulla juures-siivuja kunnes paistopuolella on jonkun verran väriä, käännä siivut
- Paista hetki ja lisää muutama rkl / ½dl vettä pannulle
- Lisää pari rkl hunajaa juureksille
- Lisää hieman suolaa ja pippuria
Tarjoa


Pihvi1 kpl naudan ulkofile pihvi (250g)

- Laita hieman oliiviöljyä kuumalle pannulle
- Laita pihvi kuumalle pannulle (tirinä pitäää kuulua heti)
- Paista noin 2min 40sek (medium) molemmilta puolilta (1min raaka, 3min kypsä)
Tarjoa


Maustevoi
2 rkl Voita
1 valkosipulin kynsi
paprikajauhetta
chilijauhetta
timjamia
suolaa (savusuolaa)

- Sulata voi pehmeäksi (ei juoksevaksi!)
- Murskaa aineet morttelissa tai sekoita ne kupissa
- Sekoita aineet keskenään
- Kääri tuorekelmussa pötköksi ja laita pakastimeen
Kun jähmettynyt ja muu ruoka katettu leikkaa siikuksi pihvin päälle



Punaviinikastikkeessa oikaisin sen verran että ostin valmiin punaviinikastipohjan, johon lisäsin hieman viiniä ja lihafondia ja keittelin soosista hieman paksumpaa. Toimi melko hyvin!

Menusta tuli aika nassakka. Eturuoaksi minulle tehtiin savulohileipä, eli lollorosso ja salottisipulipedillä olevaa saaristolaislimppua majoneesi-omena-sipuli-suolakurkku-kemaviilikastikkella [luulisin, vaimoni salainen resepti (jaa, pieleen meni kuulemma veikkaus)] jonka päällä pieni pala savulohta. Jälkkäriksi oli myös vaimoni toimesta suklaakääretorttua aprikoosihillolla. Ja tietysti oma blandis mutterikahvia, 1 osa Haitian Blue-Mountainia, 1 osaa tummaa Pressaa ja 1 Osa Espressoa (itsejauhettuna, aika hyvä sekoitus).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti