Takauma;
Aamulla herätessä satoi kevyesti, mutta jo kello kymmenen pintaan keli oli lämmennyt ja kuivunut siinä määrin että päästin terassikalusteiden ja -lautojen öljyämispuuhiin. Itse asiassa minä en tehnyt muuta kuin korjasin portaat, kiitos isommasta hommasta siis vaimolleni. Tämän jälkeen edessä oli vielä kasvihuoneen kunnostus viljelykuosiin.
Kun pääsin alkuiltapäivästä vihdoin grillaamaan taivaskin kirkastui ja jossain määrin pääsin jopa polttamaan lärvini. Grilliin päätyi kuten mainitsin Wotkinseja, maissia, halloumia ja erilaisia kasviksia jotka päätyivät lopulta quinoa salaattiin ja hyvää bruscettaa. Lisäksi cointeau-mansikka-kakku. Kauden avausgrillaus oli toivoa ja latausta täynnä ja tuloskin oli ihan kelvollinen joskaan ei mikään huippu. Liekö takana muutaman kuukauden paineet.
Ja tämän jälkeen fingerpori jos toinenkin virvoittavia juomia ja hyvää musiikkia eteläterassin lämmössä. Tällaista elämän pitäisi olla aina!
Oikeastaan kaikki muu oli kelvollista, mutta Wotkinsin Bierwurst ei oikein maistunut. Tämä Thüringe/Bratwurst olisi vaatinut makkarapata tyyppisen ratkaisun ja vaikka Skånen perunat kylkeen, mutta tällaisenaan se ei tälläkertaa toiminut alkuunkaan. Ei kertakaikkiaan vaikka makkara oli omassa lajissaa ihan hyvä.
Sen sijaan peuragrilleri oli erinomaisen herkullinen. Juuri sopivasti rasvaa ja suolaa ja lihaisaa makua. Erikoismaininta myös punaviinistä, todella marjaisen herukkainen ja raikas yhdistelmä. Vähän niinkuin Sancerre punaviininä. Näihin Chilen Syraheihin tulee aina ihan omanlaisensa hyvä klangi, terroirista? Ruoalle ja seurusteluun juuri passeli, suosittelen.
Sen sijaan peuragrilleri oli erinomaisen herkullinen. Juuri sopivasti rasvaa ja suolaa ja lihaisaa makua. Erikoismaininta myös punaviinistä, todella marjaisen herukkainen ja raikas yhdistelmä. Vähän niinkuin Sancerre punaviininä. Näihin Chilen Syraheihin tulee aina ihan omanlaisensa hyvä klangi, terroirista? Ruoalle ja seurusteluun juuri passeli, suosittelen.
On muuten hauskaa huomata että reissuilta mukaan tarttuneita ideoita on jossain määrin oppinut yhdistämään kelvollisella tavalla. Italiasta lainataan sitä, Espanjasta tämä sopisi ja otetaan vielä etelä-Amerikan keittiöistä tuo.
Nykyhetkeen:
Huomasin ilokseni että joku tosiaan lukee näitä tekstejä ja toivoakseni myös diggailee näitä edes jossain määrin, sain Inkiväärihillo blogilta mukavan peukun ylöspäin kiitos, kiitos! Katsokaapa sekin ulos (siis blogi).
Tunnustuksen saajan tehtävä on vastata seuraaviin kysymyksiin ja antaa tunnustus eteenpäin viidelle blogille.
Tunnustuksen saajan tehtävä on vastata seuraaviin kysymyksiin ja antaa tunnustus eteenpäin viidelle blogille.
Koska oma blogikokemukseni on "lievästi" rajoittunutta, päivitän tänne sitä mukaan kun löydän maininnan arvoiset viisi blogistia.
1. Koska aloitit blogin?
Helmikuussa 2010
Helmikuussa 2010
2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Ruokaa, juomaa ja ruoka-aineita pääasiassa ja jonkin verran ruokakokemuksista maailmalta ja kotoa.
Ruokaa, juomaa ja ruoka-aineita pääasiassa ja jonkin verran ruokakokemuksista maailmalta ja kotoa.
3. Mikä seikka tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?
En oikeastaan tiedä kun luen niin vähän muiden blogeja (ehkä pitäisi lukea enemmän...). Kenties kokemukseni maailmalta ja kokemukseni chilien ja tomaattien (ja vähän muidenkin kasvisten kasvattajana).
4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Hyllymetrit vakuumilihaa ja eineksiä Marketin käytävillä.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Haluaisin oppia kirjoittamaan paremmin.
Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille, satunnaisessa järjestyksessä (Päivitän listaa sitä mukaa kun päädyn blogeihin jotka Tunnustuksen ansaitsevat):
1. Chilivaari
2. Helmin HeVi-osasto
3. Grillataan ja Chillataan
4. Ruokaa ja Muutakin
5.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti