Kuudes päivitys / Yhteenveto
Star spangled banner |
Oma mielikuvani Amerikkalaisista muuttui kutakuinkin täydellisesti vaikka olen muutamia vuosia ollutkin töissä Amerikkalaisessa yhtiössä ja tehnyt vuosia yhteistyötä Amerikkalaisten kanssa. Business ja private-maailman välillä tuntuu olevan melkoinen ero.
Siinä missä ihmiset vaikuttavat mielestäni liike-elämässä hieman teeskenteleville ja teflonisille, siviilissä ihmiset vaikuttivat aidosti olevan avoimia, ystävällisiä ja vilpittömän oloisia ja vieraanvaraisia. Osa varmasti on "vain" kohteliaisuutta, mutta silti jäi kuva että ihmiset toimivat ainakin osittain pyyteettömästi.
Kalifornia myös yllätti jylhyydellään ja kauneudellaan. Metsiä, kuvankauniita pikkukaupunkeja, kuvankauniita maisemia vuoristoteiltä, aurinkoa. Olin kuvitellut että tämä olisi enemmänkin hiekkarantaa, mutta pääasian varastikin muu luonto.
Maisemia riittää joka lähtöön. Point Arena iltasumun noustessa. |
Vihreä aate ja kestävä kehitys tuntuvat olevan vuosia Eurooppalaista ajattelua edellä. Esimerkiksi Kenwoodin asuinpaikkamme tuotti kaiken tarvitsemansa energian 33 aurinkopaneelilla ja kierrättää omasta kaivosta saatavan veden. Lämmitys hoidetaan geotermisesti sekä takan avulla. Lisäksi etenkin San Franciscossa näkyi todella paljon hybridiautoja ja SUV:t ovat kadonneet lähes kokonaan katukuvasta.
Ilves majapaikan pihassa. Navajo- intiaanit kalastivat aikoinaan taimenia taustalla olevasta joesta. |
Friteerattu katkarapu sandwich suoraan laiturilta. |
Suurin osa ruoasta jota söimme oli luomua ja paikallista. Ihmiset todella tukevat paikallisia viljelijöitään käyttämällä pääosin oman countyn tuotteita. Ilmeisesti viljelijätkin saavat myydä tiloilta suoraan ulos ja saavat biodynaamisesta/luomuviljelystä verohelpotuksia.
Kalastus-satamien läheisyydessä oli mielettömiä seafood ravintoloita, joista tuoreemmaksi ei raaka-aineet yksinkertaisesti pääse. Muutenkin, aineiden tuoreus ja sen mukanaan tuoma laatu oli huomionarvoista. Ihmiset tekivät parasta mihin pystyivät ja olivat ylpeitä tekemisistään, eikä missään oiottu helpomman kautta (se karkoittaa asiakkaat samantien). Tokihan se johtaa siihen että myös poisheitettävää on paljon, mutta ymmärtääkseni suuri osa ylijäämäruoasta lahjoitetaan vähäosaisille.
Seudulla on muuten varmaan ollut joku olutbuumi, kun joka countyssä tuntuu olevan oma pienpanimo jonka tuotteita alueella myydään. Sangen laadukkaita ale-tyyppisiä laadukkaita oluita, toinen yleinen tyyppi oli tummat lagerit.
Union Streetillä lepohetki. Go Giants! |
Lisäksi keskustelin rouvan kanssa että Suomalaisista ravintolakouluista pitäisi lähettää pariksi viikoksi oppilaat asiakaspalveluoppiin johonkin Amerikkalaiseen Dineriin. Asiakaspalvelu on todella hyvää. Kyllähän se laittaa yrittämään erimalliin kuin kotimaassa jos toimeentulo on kiinni asiakkailta saamista tipeistä. Reissulla en myöskään kertaakaan missään törmännyt muovi- tai kertakäyttöastioihin tai laseihin, ihan vaan huomiona.
4th of July fireworks Fisherman's Wharfilla. |
4th of July juhlinnassa rantsussa oli 200000 ihmistä katsomassa meininkiä ja koko kaupungin julkinen liikenne oli muun muassa valjastettu ainoastaan kuljettamaan ihmisiä, vaikka etenkin poispäin ihmiset kävelivät.
Haight-Ashburyn kulmassa |
Bändinä oli aika hyvän oloinen Tainted Love soittamassa menocovereita, tunnelma olikin melko riehakas, lähinnä tulee mieleen jokin stadionkeikka tai festarit. Mutta ihmiset eivät olleet kännissä, melko surrealistista näin Suomalaisin silmin. Pitkä holiday weekend, festivaalitunnelmaa eikä sitä kaljatelttaa lainkaan, ei pussikaljaa, ei häiriöitä. Ja silti mielettömän hyvä meininki! Täytyy sanoa että mie diggailin todella kovasti. Jotenkin näistä kansanjuhlista/tapahtumista puuttuu sellainen tietty rahastaminen ja sekoilu mihin usein Suomessa törmää. Homma toimii ilman että siihen erikseen kiinnittää huomiota, ehkä se johtuu siitä että kansa ei kuseksi pitkin katuja kaatokännissä. Ruokailukojuja, niitä löytyy paljon, mutta ei kaljatelttoja. Ihan mukavaa vaihtelua.
Ruoista jäi korkeimmalle mieleen Glen Ellenin sandwich (josta jo kirjoittelinkin), jollaisen aion opetella tekemään vaikka siihen sitten menisi vuosia. Myös tuore rapu oli herkullista (ja muutenkin seafood jota eitule kovin usein syötyä). Ja kakut/leivonnaiset, vaikken niitä pahemmin muuten syökään. French Toast nousi jo vakio aamiais repertuaariin, pannulla voissa paistettu paahtis, tomusokeria ja vaahterasiirappia. Kehittelen vielä muutamia reseptejä ja ideoita joita matkalla sain, mutta eiköhän nekin päädy jossain muodossa tänne.
Aamiais-setti Buena Vista Cafen tyyliin. |
***
Hienoja hetkiä ja muistoja olisi vielä vaikka kuinka paljon, mutta ne saavat nyt jäädä muistoiksi ja vaikka tarinoiksi virkistysjuoman äärellä. Kalifornia ansaitsee suuren kiitoksen, mutta vielä suuremman kiitoksen tahdon antaa maailman parhaalle matkaseuralle.
Tutustumismatka alkaa olemaan paketissa, puhtaaksikirjoitus ja käytännön kokeilut edessä.
VastaaPoistaMuistiinpanoja ja huomioita ruoista, resepteistä, ravintoloista ja annoksista kertyi yli nelisenkymmentä sivua.
Impala näki pohjois- ja keski-Kalifornian vuoristo- ja rannikkoteitä muutaman sata/tuhat mailia ja matka myös dokumentoitiin kameroilla tavan mukaan myös melko kattavasti, hd- ja valokuvamateriaalia kertyi yhteensä muutama giga.
Eiköhän tästä saa materiaalia pidemmäksikin aikaa.