Pistäydyimme Tamperelaisessa Espanjalaisessa ravintolassa Saludissa syömässä kevyitä tapaksia. Pöytämme tilasi sekä kylmiä että lämpimiä tapaksia ja hieman viiniä.
Allekirjoittanut tilasi mm. morcilla-annoksen koska morcilla on yksi suuria herkkujani. Kaikki ei kuitenkaan ollut ihan niinkuin piti.
Jo ulkonäön perusteella huomasin että kyseessä ei ole morcilla vaan viitteet olivat vahvat kotimaan suuntaan ja ensimmäinen suupala vahvistikin kyseessä olevan uudelleenlämmitetty kotimainen (Tapola?) mustamakkara. Huomautin asiasta henkilökunnalle ja jätin annoksen sivuun. Tarjoilija vakuutti aluksi kaikkien raaka-aineiden olevan Espanjasta peräisin, mutta olin asiasta eri mieltä ja tarjoilija lähtikin keittiöön selvittämään asiaa.
Hetken kuluttua luokseni tuli toinen henkilökuntaan kuuluva työntekijä joka istahti pöytään ja meni suoraan asiaan ja kertoi todellakin kyseessä olevan tavallinen mustamakkara, koska alkuperäistä ei ollut saatavilla. Hän kertoi että luonnollisesti annos voidaan kyllä jättää laskulta pois ja pahoitteli asiaa ja mietti asian olevan tavattoman kiusallista ja vertasi asiaa mediassa tällä hetkellä vellovaan hevosenlihakohuun. Samalla hän totesi että tällälailla ei keittiön pitäisi toimia, asiakkaan kyllä pitäisi pystyä luottamaan että tilaamansa ruoka on sitä minä se on myyty. Aivan liikaa konditionaaleja. Samalla kerrottiin että keittiöpäällikkö oli nimenomaan antanut ohjeen toimia tällätavalla.
Elintarvikealalla, kuten kaikki varmaan ovat kuulleet/lukeneet, on menty viimevuosina skandaalista skandaaliin. On myyty kelvotonta/pilaantunutta lihaa värjättynä ja on myyty hevosenlihaa jonain muuna lihana. Kokit eivät vaan enää välitä ruoasta tai ole ylpeitä ammatistaan. Kunhan saadaan halvalla jotain lautaselle mistä joku idiootti (asiakas) maksaa maksimikatteella jotain.
Itse olen linnuille äärimmäisen allerginen (hieman harvinaisempi allergia, mutta meitäkin on), jos saan kanalientä tms lintua "koneeseen", edessä on ambulanssikeikka sairaalaan (miltä varalta kuljetan aina lääkkeitä kanasiepin ensiapuun mukanani). Sangen usein kinkku korvataan kalkkunalla, Suomalaisissa eineksissä, makkaroissa ja nakeissa käytetään usein lintuperäisiä (broilerin teurasjäänteet jne) ainesosia, joten tuoteselosteiden lukeminen on tullut tutuksi. Aina sekään ei riitä, vaan siitä huolimatta että tuoteselosteessa ei mitään lue, edessä on ollut kanasiepit ja lääkepurkille asiaa. 8 tabua tota ja 3 tota ja katsotaan selvitäänkö ilman ambulanssia. Vähän niinkuin lottoa, muttei kovin "kliffaa". Raaka-aineena on siis käytetty jotain mitä ei ole mainittuna tuoteselosteessa.
Ruokakauppojen maine siis on näissä skandaaleissa ryvettynyt pahemman kerran, mutta olen ollut iloinen että ravintoloissa voin luottaa että saan sitä mitä minulle myydään. Hetkinen...eiku...
Taannoinhan oli kebabskandaali. Ja nyt sitten Saludissa tämä. Saludkin on ravintola, jota on pitkään pidetty ihan hyvänä ja on saanut mm arvostettuja plakaatteja ja sertifikaatteja seinälleen.
Rotissöörien plakaati löytyy. Culinary Team Finland. Placa al Mérito Turistico. Eurotoques, Suomen Eurokokit ry. Pirkanmaan keittiömestarit ry.
Toivon todellakin että kyseessä olisi ollut kokin henkilökohtainen lapsus, mutta kun jo kerrottiin että kyseessä oli keittiöpäällikön ohje! Samalla edellämainitut plakaatit vedettiin romukoppaan, niille syljettiin ja naurettiin. Vai kuuluuko näidenkulinarististen yhteisöjen toimintapolitiikkaan toimia kyseisellä tavalla? Eli henkilökuntaa lainatakseni "tälläkertaa mentiin siitä mistä aita on matalin"?
Omasta mielestäni ravintolan maine ei ole ollut aivan niin hyvä kuin mitä sitä pidetään, mutta viimeaikoina taso on kieltämättä noussut mukavasti kuten täälläkin olen useamman kerran maininnut. Ja nyt sitten lensi pelikaani turbiiniin oikein voimalla. Kuinkahan paljon todellisuudessa meille syötetään aineita joista meillä ei ole aavistustakaan? Miten voimme luottaa siihen että meille myyty leike on kyseinen leike eikä jokin halvempi ruhon osa? Onko myyty waguy härkä waguytä? Onko luomu oikeasti luomua vai todellisuudessa vain mainospuhe?
Omasta mielestäni, jos raaka-aineita ei ole saatavilla, annos pitää jättää pois listalta, eikä keksiä jotain muuta tilalle ja myydä se jonain aivan muuna annoksena. Entä tosiaan jos kyseessä olisi ollut jokin allergisoiva ruoka-aine?
Ollessani vuosikymmenen viinibusineksessa, sain seurata aitiopaikalta ravintola-alaa ja ihan tällaista en ole aiemmin kohdannut (en ainakaan tietoisesti). Ymmärrän että keittiöstä silloin tällöin loppuu raaka-aineet, mutta silloin annos pitää vetää pois myynnistä kunnes sitä on taas saatavilla. Joskus keittiössä voi olla pakko soveltaa jotain luovaa, mutta silloinkin asiakkaan pitää tietää asiasta.
Tämä ravintola Saludissassa kokemani on mielestäni asiakasta ja kuluttajaa äärimmäisellä tavalla halventavaa.
Jos mietin kustannuksia, 2 kpl 5 cm pätkää Tamperelaista mustaamakkaraa verrattuna Wagyu-häränlihasta valmistettuun espanjalaiseen versioon jona se minulle yritettiin myydä, kate varmasti on annoksessa kohdallaan? 10cm mustaamakkaraa ja hieman freesattua sipulia. Raaka-aine kustannukset on muutaman sentin! Kun miettii kauanko tuon laittamiseen meni aikaa, ollaan työvoimakustannuksissakin muutamassa kymmenessä sentissä.
Montakohan annosta Tapolan mustaa ehdittiin myydä tuolla hinnalla muille asiakkaille?
***
Edit 21:43
Sain nopean ja asiallisen vastauksen reklamaatiooni ravintolan keittiöpäälliköltä jossa selvitettiin tapahtunut. Tässä kohdassa täytyy todeta reaktion olleen hyvä ja ravintola on pahoillaan tapahtuneesta.
Omalta kohdaltani asia on loppuun käsitelty.