27.4.2012

Amerikkaa lautasella 2 : Dineriä ja deliä

Lunta. Pakkasta.
Päivän etappi olikin monipuolinen. Herätys infernaaliseen lumisateeseen ja Impalalla kesänakeilla parinkymmenen sentin hangessa kohti Capitol Reefin kansallispuistoa ja Torreyta.

Impalassa alla kesänakit eikä tietoakaan ketjuista. Lunta on täällä maassa parikymmentä senttiä, telkkari pyytää ihmisiä pysymään sisätiloissa ja on annettu punainen (nämä tykkäävät näistä väreistä täällä) Severe Winter Storm warning raju lumentulon takia ja Severe Thurderstorm warning tuulen takia. Vähän seikkailumieltä ja liikkeelle aamiaisen päälle.

Capitol Reef
Alkuun tie menee vielä suht tasaisella, pari napakkaa kanjonin ylitystä, ja sitten vuoristoon. Keli tosiaan on mitä huonoin. Näkyvyyttä on parisenkymmentä metriä ja lumi tulee vaakatasossa.
Nousu yli 3000 metriin serpentiiniä pitkin ja takaisin alas. Pahinta oli huipulla ajaminen, lumi puhaltaa vaakasuorassa ja Impala sutii. Molemmilla puolilla muutaman sadan metrin pudotus. En tiedä kumpi olisi pahempaa se ettei nähnyt pientareen yli kuin harmaata, vai se että oli nähnyt rotkoon? No hengissä selvittiin. Reilun puolentoistasadan kilometrin matkaan meni neljä tuntia!

Muinaiset Anasazien petroglyfit.
Hells Backbonen kohdalla sade hieman hellitti ja jessus mitkä maisemat Red Canyoniin. Tästä pätkästä alas vuorenrinnettä kanjoniin ei lumisateella selviäisikään. Täällä tulee jo ensimmäiset autotkin vastaan. Maisema muuttuu vähän tasaisemmaksi, ja sää saasttaa muuttua täydestä auringonpaisteesta rajuun pyryyn parissa minuutissa, ja seljetä takaisin samassa ajassa. Aukealla näkee tarkalleen rajat missä sataa.

Hanksville, UT
Ensikosketus Torreyyn on suht apea. Vituttaa vuoriston ylitys ja lumisade, piristystä tuo kuitenkin tämän hetkinen auringon paiste ja että matkasta ylipäätään selvisi. Pysähdyttiin Torreyssä tienvarsidineriin Red Cliffiin. Elämäni paras hampurilaisateria! Käsittämättömän mehukas pihvi pekonin, cheddarin ja vihreiden kera.

Vähän makea voipullamainen sämpylä ja ranujen pinnassa oli jotain krustia. Pehmeä ja rapea koostumus samaan aikaan. Täydellinen! Tästä fiilikset sitten lähtivät nousuun. Jyrkästi. Koska Red Sandsiin pääsee vasta tuonnempana, kamat mukaan ja suoraan Anasazi-intiaanien maille Capitol Reefiin.  Tuonne Red Cliffiin tuli paikallinen Neighbourhood watch tsekkaamaan että mitäs possea tänne on pamahtanut. Maastopuvut joiden rintaan brodeerattu the Brotherhood, hirveet takapiiskat ja nenän alla kunnon tunkit. Ja riflet pickupin takaikkunalla. Billybob just wants to say you don't wanna mess in this town boy!

On The Road. San Juan.
Maisemia en voi taaskaan kuvailla, eikä kuvakaan tee oikeutta jylhälle kauneudelle. Aurinko tuli esiin ja lämpö nousi parinkympin korville. Yksi suuri haaveeni täyttyi kun saavuimme Anasazien vanhoille asuinpaikoille ja näin petroglyfit, kiviseinään tuhansia vuosia sitten hakatut luolapiirrokset (tuollainen pitää ottaa tatskana joskus). Tästä jatkoimme patikkaretkeä vielä Navajojen mailla Hickman's bridgelle.

Metka juttu kuinka muutaman tunnin ajomatkan sisällä on näin paljon täysin erilaisia luonnon ihmeitä. Tämä on taas jo ihan eri tyyppistä.

Keskellä ei mitään
vastaan käveli lehmä.
Aavikolla oli myös
venevarikko(!!!)
Palatessa Red Sands Inniin käytiin paikallisen legendan (tripadvisorin mukaan) Austin's Chuckwagonin general store & delissä ostamassa juoma ja energiatäydennystä (lue suklaapatukoita) ja delistä parit sandwichit. Ei aivan yhtä hyvää kuin viime kesänä Glen Ellenissä mutta ihan OK. Mukaan vielä homejuustoperunasalaattia. Tien toisella puolella oli intiaanitavaran myymälä ja postitoimisto josta hain postareita (ostin muuten Navajojen käsin tehdyn unensieppaajan aiemmin Brycestä Navajoilta).

Tästä eteenpäin pitäisikin kelien lämmitä!

Mutta yöllä Austin's Chuckwagon iski kovaa. Tärisin aivan umpijäässä, kuume suht korkealla ja spyttasin kaiken ulos. Ja spyttasin. Ja spyttasin.

Sunset @ Arches
Seuraavana päivänä auto lastattiin reilulla määrällä Tonic-vettä, siinä on kiniiniä ja se poistaa kramppeja ja toimii hyvin näissä tilanteissa. Rouva puikkoihin aina kun itse ei pysty ajamaan ja ylittämään San Juanin aavikkoa. Ulkona yli 30 astetta ja itsellä vähän vajaa 40. Ei naurata.

Lopulta Moabissa vaihdettiin rouva puikkoihin ja suunnattiin kohti Canyonlands National parkia. Itse torkuin/pyörtyilin apparin paikalla mutta käytiin tsekkaamassa mestat. Jäin autoon nukkumaan kun en pystynyt ja rouva kävi puolestani/puolestamme.

Parin päivän Tonic kuuri ja imodium jeesasi kuitenkin nopeasti ja viimeisenä päivänä Moabissa olin jo suht tikissä. Suuntana Archesin kansallispuisto ja vähän offroadia.

Canyonlands
Tämä Moab on metka paikka. Se vaikuttaa suht isolta, mutta asukkaita on vain viitisen tuhatta. Kaupunki on rakentunut/kehittynyt täysin seikkailu-urheilun ja offroad moottoriurheilun ympärille Colorado-joen varrelle. Tästä tulee kovasti Kalifornia mieleen. Nuorta surffarin oloista mukavaa sakkia ja ihan kuin kaikki olisivat työttömiä ja hengailisivat vaan. Ei kovaa biletystä vaan kaikki pyörii jotenkin luonnon ympärillä.

Ruoasta ei Moabissa ole paljon kirjoitettavaa olotilasta johtuen, söin yhden herkullisen tortillan, ja muuten menin pelkillä hedelmillä ja kasviksilla (jotka toki olivat tuoreita ja hyviä).Laihduin tämän aikana kaikkiaan sen verran että vielä palatessa elopaino oli 10kg miinuksella mutaman päivän ennenkuin sai tankattua takaisin!

26.4.2012

Amerikkaa lautasella 2 - Intiaanit ja Cowboyt

Joki lodgen takana
Springdalessa
Nyt no siis siirrytty Impalalla Nevadasta Arizonan kautta Utahiin, ensimmäinen kansallispuisto, Zion on nähty, samoin myös numero 2, Bryce Canyon.

Kun lähdettiin Impalalla louskuttelemaan, ensimmäinen breikki oli lounas St. Georgessa Arizonassa (saattoi olla Utahin puolella). Lounasmenulla oli all meat calzone, kinkkua, salamia ja pekonia jonka söin. Kyseessä oli ihan hyvin tehty calzone jossa oli mauissa paljon meksikolaisen keittiön vaikutteita, chiliä, tuoreita yrttejä, mm. korianteria ja tomaattia.

Aavikon ylitys oli miellyttävä, mukavan nopeaa interstatea jonka jälkeen most beautiful scenic driven alkua Zioniin. Heti ei saatu lodgea, joten Impala parkkiin ja Zionia kiertämään.


Emerald pools
Tässä on ensimmäinen kosketus mitä on luvassa. Huikeita maisemia Paiute intiaanien mailla. Vuoren rinteeltä solisee alas korkea putous, jonka takaa pääsee railoa pitkin kiipeämään ylös putouksen yläpuolisille lammille. En yhtään ihmettele että mormonilähetystyöntekijät jäivät tänne. Ympäröivien huikeiden vuorten nimet ovat Angels Landing, Altar of Sacrifice jne. Jotenkin selkäpiitäkarmivaa fundamentalismin sävyttämää meininkiä. Mutta kaunista.


Emerald pools
Voisi kuvitella Sin Cityn ja Zionin välimatkan olevan suurempikin kuin muutaman tunnin ajomatka. Siinä missä Vegas pursui erilaisia kemikaaleja, viinaa ja enemmäntaivähemmänalastomia chicksejä, täällä on meininki vähän toinen. "Ulysses, Jesus loves You. Jesus loves all His children." No, kukin taaplaa tavallaan.




Tässä vielä isolla
tiellä. Pystysuoran
rinteen puolessa-
välissä tunnelin
suuaukko.
Zionin kansallispuistosta palattuamme Springdaleen Wildcat Williellä buffalo lihamureketta. Perusruokaa mutta hyvää sellaista. Herkullinen kastike ja hyvin tehty muusi ja täydelliset kasvikset olivat kotoisa ja yksinkertainen pläjäys yhdessä vähärasvaisen puhvelin kassa! Tämä annos on muuten noteerattu klassikkona NY ja LA Timesissä. Täällä saimme ensimmäiset kunnon kontaktit intiaaneihin.

Aamulla kohti Brycea, tiedossa on että huomenna keli muuttuu, noustaan plateaun päälle ja täällä kehotetaan ihmisiä pysymään huomis-illasta alkaen sisätiloissa rajun myrskyrintaman takia. Saapa nähdä kuinka käy.


Ensimmäiset mailit ovat uskomattoman pelottavat (näin korkeanpaikan kammoiselle), kiivetään kapeaa ja jyrkää vuoristotietä mutkitellen max. 10mph. Sitten muutaman mailin tunnelin läpi, ja koko etappi on nousua tuonne reiluun pariin kilometriin. Puristin rattia rystyset valkoisena mutta maisemat ovat huikeat! Tie pistettiinkin jälkeemme poikki.

Huikea Bryce Canyon sunset
pointilta. Harmi etten päässyt 
sään takia yökuvaamaan.
Pystysuoraa pudotusta 155 m.
Plateaulla lämpötila onkin jo laskenut vähän nollan yläpuolelle ja muutamia hiutaleita on jo ilmassa. Ollaan Navajojen mailla. Bryce Canyon on mykistävä. Mittakaavaa en saa mitenkään valokuviin, satojen metrien pystysuoria pudotuksia ja näkymiä kymmeniä maileja eteenpäin, jos nyt keli ei sakene.

Sakeneehan se, mutta silti suunta vie kohti Bryce Canyonin pohjaa. 2555 metrissä, laskeutuminen 152m mutaista/jäistä seinää Navajo loopin pohjalle ja takaisin. Tämä on rajua. Seinä on märkää savea ja liukumisvauhti kohti kuilun reunaa kova.

Lunta tulee jo hieman.
Navajo loopin pohjalle siis
ja samaa reittiä takaisin.
Dead end.
Haikin jälkeen safkaa Navajo-intiaanien ruokalassa. Seisova pöytä. Ei kauhean omaperäistä, niukkaa. Huomiona mainittakoon että jos on afroamerikkalaisilla vähemmän omaisuutta, niin intiaaneilla se vasta niukkaa onkin! Tosi harmi ettei raflassa ole mitään heidän alkuperäistä ruokaansa. Tulee vähän huono omatunto.

Nämä ovat olleet kauneimpia maita mitä olen nähnyt. Jylhää mittakaavaa ei pysty kuvaamaan tai kuvailemaan. Tässä kauneudessa on kuitenkin jotain äärimmäisen raakaa ja jopa väkivaltaista.

Nyt tulee lunta kunnolla ja ihmisiä on käsketty pysymään sisätiloissa, tämä ei ole hyvä homma. Uima-allas on riitteessä, maa jo valkoinen.

Huomenna matka jatkuu puolestaan Anasazien maille Escalanten kautta Torreyyn ja Capitol Reefin luonnonpuistoon, jossa muuten oli hetki sitten 5 richterin maanjäristys. Yrittääköhän kosmos nyt sanoa jotain?

Amerikkaa lautasella 2 - Viva Las Vegas!

We can't stop here, this is bat country!

"Minua vähän huippaa, on parasta että sinä ajat...." ja yhtäkkiä kuului kamalaa ärjyntää joka puolelta ja taivas oli täynnä lepakon näköisiä otuksia, jotka kaartelivat ja kirkuivat ja syöksähtelivät auton ympärillä, joka meni arviolta satakuusikymmentä kilometriä tunnissa kuomu alhaalla kohti Las Vegasia. Ja ääni karjui: "Hyvä jumala, mitä pirun elukoita nämä oikein on?"

Las Vegasista ei ole ihan hirveästi sanottavaa gourmee puolelta. Safka ei kauhean kaksista, viinaa ämpäritolkulla jokapaikassa ja muutenkin psykedeelinen meininki. Tai surrealistinen. muutenkin psykedeelinen meininki. Tai nen meininki. Tai surrealistinen.

Onneksi täällä on ilmastointi, ulkona hikoilisin kuin Bellagion suihkulähde. Drinkissä oleva sateenvarjo tarjoaa kaivattua varjoa paahtavalta auringolta. Tarjoilijat katsovat kieroon kun yritän kyyristellä sateenvarjon alla ja itken. Olen sisätiloissa ja on aamuyö.

Tänään heräsin jo kukonlaulun aikaan. Heräsi kysymys mitä, miten ja miksi? Miksi huoneessa on vettä polvenkorkeudelle ja miksi päässäni on snorkkeli? Entä miksi jaloissani on räpylät ja takalistoon kiinnitetty kuminen alligaattorin pyrstö? Keitä ovat huoneessa tammea pelaavat kääpiöt?

Aion ottaa siitä tänään selvän.

Huh! Takaisin todellisuuteen, aikamoinen paikka. Ei tätä jaksaisi montaa päivää putkeen. Olen liki kaksimetriä pitkä ja hetki sitten Elvikseksi pukeutunut kääpiö joka oli minua noin reiden puoleen väliin repi puntista, Take a photo man! En ottanut ja nyt harmittaa. Parittajaa, ilotyttöä ja kaikkea häslääjää pörrää kadut väärällään kellonajasta riippumatta. Tosin kellonajalla ei ole Casinolla mitään merkitystä.

Kävin B.B.Kingin Blues Barissa syömässä etelän herkkuja suistosta. Monnia. Catfish po'boy. Ei hassumpaa, kala oli ehkä vähän kuivaa. Toimi kuitenkin Samuel Adamsin hefen (mikä piru siinä on että juon täällä hefeä???) kanssa. Etenkin kun lisäsi turskisti hotsoosia. Naapuripöydässä aito deltan ihminen (puheen klangista päätellen), afro-Amerikkalainen vanha rouva syö kokonaista kanaa ja cajun riisiä. Näyttää hyvälle, sääli etten voi maistaa.

Kävin myös katsomassa Cirque du Soleiln Ká näytöksen MGM:n teatterissa, hommasin liput rouvan synttärilahjaksi. Paikat 7 riviltä, rekvisiitta liekit tuntuvat tänne saakka polttavina kasvoilla. En edes yritä kuvailla kokemusta. Sanonpa vaan että kaikki milloinkaan näkemäni teatteriproduktiot potenssiin miljoona. Uskomaton show joka istuu kuin nenä päähän tähän psykedeeliseen paikkaan.

Oletteko ennen muuten nähneet teatteria jonka sisällä voi järjestää ilotulituksen (kyllä, sisätiloissa!)? Kuvaa vähän paikan kokoa...

Aavikko polttaa jo jalkojen alla, pitäisi päästä jo matkaan. No, pian lähdetään, aivot kaipaavatkin jo viilennystä.

Varokaa niitä lepakoita.

25.4.2012

Amerikkaa lautasella 2 - Stuffed Chicago Pizza

Kun ravintola ei ota varauksia vastaan ja sinne on reilu jono paikallisia jo puolituntia ennen ravintolan avaamista, ravintola ei voi olla kovinkaan kehno. Etenkään jos mm. Foodnetwork, NY Times ja Chicago Tribune ovat nimenneet paikan Chicagon parhaaksi. Täytyy sanoa että paikallisia kannattaa uskoa, Giordanoa ei turhaan sanottu parhaaksi pizzapaikaksi kun kyseltiin mihin kannattaa mennä.

Kysyin ravintolassa mikä on suosituin ja mitä tarjoilijatar suosittelisi ja vastaus oli stuffed Canadian bacon, pineapple and cheese. Voi poijaat tällaista en ollutkaan aiemmin maistanut! Yli viisisenttiä paksu rapsakka "pannupizza" jossa paksuus ei tullut taikinasta vaan pekonin, ananaksen ja juuston herkullisesta combosta.

Juuston päälle(!) oli vielä lapattu talon omaa "marinara" kastiketta kerros. Tilasin pienen version pizzasta ja vaikka en ihan pieniruokainen olekaan, jäi puolet syömättä kuten näköjään monella muullakin. Onneksi ravintolasta sai doggybagit mukaan ongelmitta.

Pizza oli mahtavan makuinen, juuston hieman voinen maku yhdistettynä makeaan ananakseen ja pekoniin, ja voimakas yrttinen tomaattikastike soittivat kyllä sinfoniaa unisonossa. Perfectamundo!

Näistä pizzoista riitti ruokaa Lounaaksi, Illalliseksi ja taas seuraavanpäivän lounaaksi!

Aiemmin päivällä kävin sisäänajamassa Chicago-tyylin hodarit. Loistavaa! Chicago-dogilla on kuulemma muutama A&O, 7 täytettä, Sesam sämpylä, Wiener makkara (ei saa olla grillattu eikä keitetty, keitä ensin vettä ja kun se kiehuu ota pois lämmöltä ja lisää nakit sekaan 20 minuutiksi), keltainen sinappi, sipulihake, 2 kpl tomaattilohkoja, 2 kpl pikku etikkachilejä (pepperoncini), neonvihreää relissiä (en tiedä mitä tämä on) ja suolakurkkulohko ja perunalastuja kylkeen. Lisukkeilla on "puettava" makkara, ei sämpylää.

Herkkua!

Amerikkaa lautasella 2 - Barbeque heaven

Chicagon suuri kromi-
pähkinä. Tosielämän kalansilmä-
linssi.
Lähes täydellinen päivä, maistoin likimain kaikkea mitä hitaan grillaamisen saralta tulee mieleen.

Aamulla lähdimme liikekortteliin aamisen päälle, jossa jatkoin aamupalaa ottamalla tortilla aamiaisen. Tämä on joku täkäläinen meksikaani ketju, näissä ei ole ihan perus burritoja vaan näissä on oliivia jne, vähän Italialainen klangi. Ei kauhean kaksista, mutta ihan OK, jatkossa pidättäydyn aidoissa Meksikolaispaikoissa. Otin myös pienen kahvin, joka muuten jokapaikassa on ihan julmetun kuumaa ja pienen kahvin koko on 4dl! Iso onkin jotain saavin luokkaa. Käsittämätöntä. Nyt ymmärrän miksi monella vastaantulijalla on Starbucksin tms sumppi take awayna mukana, tämän pienenkin juomiseen (ja jäähtymiseen) menee puoli tuntia...




Katunäkymää. Vanhat rakennukset
ja uudet pilvenpiirtäjät sulassa
sovussa. Tässä kaupungissa on muuten
yllättävän paljon vesiliikennettä,
kaupunkia halkoo joet ja vieressä
on luonnollisesti Michigan-lake.
Päivän kävelyt heitettiin Loopin kaupungin osassa. Viehättävää seutua, etenkin tässä sivussa liikekorttelista on mukavia pikkukahviloita ja kadun yllä kulkeva paikallisjuna tuo mukavaa ja persoonallista tunnelmaa. Nämä on ihan telkkarimaisemia poliisisarjoista.

Lounaaksi löytyi timantti mitä ei osattukaan odottaa, Miller's Pub. Satakunta vuotta samalla paikalla ollut Diner/Pub, jonka nykyiset omistajat (4 Kreikkalaista) olivat ostaneet Milleriltä paikan joskus 50-luvulla. Kaksi vanhoista herroista päivystää ovella ja vastaanottaa ja hyvästelee kaikki asiakkaat henkilökohtaisesti ja osoittaa tarjoilijat jotka meitä palvelee. Näin tämän pitääkin toimia! Paikassa on varmaan parikymmentä työntekijää ja asiakaspaikkojakin on melkoisen mukavasti.

Rouvan leipä Miller'sistä.
Itse söin taivaallista pulled porkia,
sipulirenkaita, ranuja ja melonia
coleslawn kera. Ja paikallista
olutta.
Miller's on mahtava näyteikkuna koko Amerikkalaisuuteen, täällä kun on kansallisuuksia niin paljon joista jokainen on tuonut oman lisänsä Amerikkalaisuuteen ja alkanut sulautua joksikin uudeksi ja/tai säilyttäen oman kulttturi-identiteettinsä samaan aikaan. Sama näkyy hyvin keittiössä. Samalla listalla on samaan aikaan Italialaisen, Kreikkalaisen, Saksalaisen ja vaikka Irlantilaisen keittiön tuotteita jotka ovat muodostaneet joko täysin uuden lajin (dipit, Reuben, pizza jne) tai kulkevat muutenvain rinnakkain menulla.

Miller'sissä otimme eturuoaksi Kreikkalaissävytteisen dippitarjottimen fetajuustoineen päivineen. Pääruoaksi söin taivaallista pulled porkia ja cole slawta.

Ruokajuomana join paikallisen panimon Pale Alea, joka oli ihan huippu sekin. Lapioidessani porsasta naamariin silmäkulma kastui, niin hyvää se oli! Mahtava paikka ja tuli täysin puskista!

Why o' Lord, Why!!!
Näistä Amerikkalaisista oluista on ehdottomasti mainittava, täällähän on hurja olutkulttuuri! Taitaa olla jonkinasteinen trendi. Pienpanimoita hirveä määrä jotka pärjäävät vertailussa Eurooppalaisiin (tai mihin vaan) täysin häpeilemättä. Tuotantomärät voivat olla hyvin pieniä, niitä myydään ehkä vain yhdessä korttelin ravintolassa jossa se valmistetaankin, tai sitten riitävän suuria että sitä myydään koko osavaltiossa. En ole suuri hefen ystävä, mutta tuo Weberin olut oli kyllä sellaista että huh huh! Onneksi tarjoilija vaati maistamaan sitä vaikka olin vähän eri mieltä asiasta aluksi. Saman olutkulttuurin huomasin jo viimekesänä San Franciscossa ja Sonomassa (jossa viini kuitenkin oli pääasiassa). Nyt jo huomaa selkeästi eroja kun vertaa Illinoisn meininkiä edelliseen trippiin Kaliforniaan.

Kaliforniassa kaikki oli luomua, lokaalia ja kasvikset olivat suuressa roolissa. Täällä on selvästi enemmän hiilareita ruoassa ja annoskoot ovat aika rajuja. Täälläkin on jonkun verran lähiruokaa, muttei samallalailla kuin NorCalissa. Kaikki on kuitenkin tuoretta ja suhteellisen laadukasta. Kaupoissa on vähän enemmän vakuumitavaraa muttei Suomen mittakaavassa, kaupoissa on kuitenkin myös ne lihatiskit.

"Protest and Survive"
Tämän jälkeen suuntasimme kohti Millenium parkia, jossa tänään on Chicago spring / Occupy Chicago miekkari. Vastustetaan liike-elämän ylivaltaa ja kannatetaan solidaarisuutta ja tasa-arvoa. Poliisejakin on paikalla aikahyvin, fillareilla, eivätkä mitenkään provosoivasti. Yllä pyörivä poliisikopteri herättää vähän ihmetystä. No, en nyt kuitenkaan protestoi mitään vastaan vaan suuntaan kromiselle maapähkinälle. Mielenkiintoinen, iso Interaktiivinen taideteos keskellä kaupunkia, tässäkin on jotain hauskaa.

Weber
Illalliselle menimme sitten Weberille. Täältä on Weberin grillit lähteneet ja edelleen ruoka grillataan täällä hiilillä, puolitoistametrisillä Weberin brikettimasiinoilla. Siitä lähtien kun Bourdain kävi täällä eräässä jaksossa, tämä on ollut pyhiinvaelluskohteitteni listalla.

Otimme eteen maa-artisokka-pinaatti dipin, joka vaikuttaa olevan yleinen Amerikkalainen eturuoka, tätä oli Kaliforniassakin joka paikassa. Pääruokana Barbeque spesiaali johon valitsin ribsejä ja naudan briskettiä maissileivän ja slawn kera. Juomaksi Weberillä itsepantua hefeä, vehnäolutta. Mahtava savuinen hiiligrillin maku kaikessa (täällähän itseasiassa astutaan sisälle keittiöön ja nämä yli metriset Weber grillit tekevät kyllä vaikutuksen!). Tällainen on BBQ taivas!

Nautaa ja Sikaa sulassa sovussa.
Ja Slawta vaihteeksi cornbreadin
kera. Makea maissileipä sopii
tähän hyvin.
Sekä Miller'sissä että Weberissä syömäni grilliruoat ovat kyllä kiistatta grillisafkojen top 3. Ja palvelu Weberissä on jotain ainutlaatuista. Asiakaspaikkoja tilavassa ravintolassa on 42, henkilökuntaa pikaisesti laskien kolmisen kymmentä. Kukaan ei tuputtanut mitään, mutta silti kokoajan joku täytti lasia tai teki jotain muuta huomaamattomasti. Henkilökunta ei kertaakaan pitänyt aivoriiheä missään, vaan kaikki kiersivät kokoajan tsekkaamassa pöytiä että kaikki on OK. Kun naapuripöydän asiakkaat lähtivät, siitä kun likaiset astiat olivat pöydässä ja asiakkaat poistuivat kesti alle minuutin että pöytä oli siivottu ja pöytä uudelleen katettu. Jopa penkit pestiin. Sama toistui jatkossa joka ravintolassa. Alan kannattamaan tippikulttuuria jossain määrin. Hyvästä palvelusta maksan mielelläni, ja hyvä tippi toimii mainiona porkkanana henksulle.

Kaupunki kukkii.
Kuten Kalifornian kohdalla totesin, Suomalaiset ravintolakoululaiset pitäisi ehdottomasti lähettää tänne oppiin tai edes näkemään mitä palvelu voi parhaimmilaan olla.

Pakko vielä sanoa näistä Amerikkalaisista oluista, täällähän on hurja olutkulttuuri noiden Budin ja Millerin takana! Taitaa olla jonkinasteinen trendi. Pienpanimoita hirveä määrä jotka pärjäävät vertailussa Eurooppalaisiin (tai mihin vaan) täysin häpeilemättä. Tuotantomärät voivat olla hyvin pieniä, niitä myydään ehkä vain yhdessä korttelin ravintolassa jossa se valmistetaankin, tai sitten riitävän suuria että sitä myydään koko osavaltiossa. En ole suuri hefen ystävä, mutta tuo Weberin olut oli kyllä sellaista että huh huh! Onneksi tarjoilija vaati maistamaan sitä vaikka olin vähän eri mieltä asiasta.

24.4.2012

Amerikkaa lautasella 2 - Matka jatkuu

Näkymä suitesta
Chicagossa.Tulomatkan taksihässäkkä josta kerroin oli lievästi sanottuna erikoinen. Tervetuloa vaan!

Ompahan hieno paikka. Hotelli on Near Northissa, välittömässä Magnificent Milen läheisyydessä, aivan ravintolakortteleiden keskellä. Uskomattomia tuoksuja! Samaan aikaan nenässä tuntuu pizzan, puuhiilen, brikettien ja paistuvan lihan tuoksu sekoittuen erilaisten mausteiden ja barbeque kastikkeiden tuoksuun.

Marilyn poses
Ravintoloita ja pubeja on ympäristössä kymmeniä, ja niihin jonottavia ihmisiä myös. Chicagolaiset taitavat tykätä ulkonasyömisestä. Käytiin kysymässä Weberillä jonon pituutta, vastaus oli 2 tuntia. Päätimme varata huomenna pöydän ja jatkaa etsimistä. Löysimmekin etelävaltioiden cajun ja kreoliruokaan keskittyneen ravintolan, tarjoilija kertoi jonon pituuden olevan 25 minuuttia. tunti ja 25 minuuttia myöhemmin poistuimme jonosta (edes edelläolevat eivät olleet päässeet sisään) koska aikaero alkoi painaa. Kovasti. Ruokakaupasta hakemaan pientä syötävää että selvitään aamupalaansaakka ja unta palloon.

***

Chicago Theatre
Mahtava aamiainen. Raikkaita kasviksia, pekonit ja muut tottakai ja itsekäytettävät (4kpl) pannukakkuraudat. Täkäläinen kahvi on superhyvää. Otin hieman kevyemmän linjan, ja jatkan aamiaista tuonnempana, nyt varaamaan Weberistä pöytää.

Täkäläiset on tosi mukavia ja avoimia Amerikkalaiseen tyyliin. Ihmiset tervehtivät toisiaan kadulla, ja voi unohtaa hississä vaivautuneen hiljaisuuden, ihmiset juttelevat niitä näitä. Sama aamiaispöydässä. Mukavaa. Ihmiset eivät ole aivan yhtä avoimia kuin Kaliforniassa, mutta jotenkin aidomman oloisia. Chicago on ehdottomasti huippupaikka.

4.4.2012

Chic-a-Gogo

The day has come. Finally. Off to the Windy City. Soundtrack for the trip.

Buy the ticket, take the ride.
Hunter S. Thompson