24.4.2014

Tampereen snagarit

Päivä 4

On tosiaan tullut luuhattua kaupunkialueelta varmaan suurin osa snagareista läpi, samoin kebab-paikoista (14 kebabpaikasta löytyy muisiinpanot Iskendereistä, siitä oma teksti myöhemmin), joten taas parin vuoden jälkeen julistan itse itselleni suomin valtuuksin Tampereen parhaan snagarin.

Jankan Wanhalla grillillähän on tullut aterioitua lounaita jonkun aikaa kerran viikossa, ja pitää sanoa että nyt kun avasivat ovensa uudelleen, taso on säilynyt, ellei jopa parantunut, ja edelleen hallitseva mestari puolustaa voitokkaasti titteliään haastajiaan vastaan. Vaakon Nakkikin on ihan hyvä, mutta tämä kyllä vie edelleen voiton.

Olenkin jo ehtinyt syömään uuden listan läpi, ja listalla on erinomaisia hamppareita. Henkilökohtainen suosikkini on Hottis-hampurilainen, joskin kurkkurelissi on vähän erikoinen ratkaisu sinne väliin, ja pyydänkin aina jättämään sen pois. Normaali suolakurkku toimisi mielestäni paremmin, imho.

Savujuusto, hotsauce...äh, käykää maistamassa. Ottakaa myös kahden juuston tuplajuusto.

Lisäksi jokatorstainen mustamakkarapäivä, jolloin Tapolalta tulee tuoretta mustaa lähetys, on hyvä ja edullinen idea! 

Tämäpä loistava aasinsilta, mitäpä jos joskus söisit oman pituutesi verran mustaa makkaraa...näin kaksimetriselle haaste on aika kova? Lähiaikoina haaste realisoituu kaksintaisteluksi...

Tässä voisi olla potentiaalia pienellä viilauksella samantyyppiseen lopputulokseen kuin mihin olen noilla roadtripeillä törmännyt, luonnollisesti puitteet huomioiden, mutta kumminkin. Listalle vielä pulled pork leivät ja tynnyrisavustin pihaan ni vot! 


Pinaatti-ricotta ravioleja ja Friulin tortellineja

Päivä 3

Peruspastaohje esim. Maku-lehdestä. Riippuen säästä, ohjetta joutuu säätämään lonkalta lisäämällä nestettä tai jauhoa. Huomaat sen kyllä vaivatessa taikinaa.

- Kauli taikina pastakoneella join 6 kertaa kunnes taikina riittävän ohutta. kun kaulitse erää, peitä muovilla aina se osa taikinasta jota et kaulitse, taikina kuivuu hyvin nopeasti.
- Leikkaa noin 10 halkaisijaltaan olevat kiekot
- Aseta keskelle noin 1 rkl täytettä


Täyte 1, pinaatti-ricotta raviolit
- Ota ricottaa ½ purkkia, johon sekoita pari desiä silputtua pinaattia.
- Raasta sekaan vähän sitruunankuorta
- Sekoita


Täyte 2, Friulin tortellinit
- Ota ricottaa ½ purkkia, johon sekoita 4 siivua silputtua Schwartzwaldin kinkkua tai speckiä.
- Purista mukaan 1 valkosipulinkynsi
- Lisää ruokalusikallinen punaista pestoa
- Sekoita


- Käännä kaksin kerroin ja painele reunat haarukan lappeella kiinni (ravioli)
- Käännä taikina kaksinkerroin, taita puoliympyrän pyöreä laita kaksinkerroin, pyöräytä pikkusormen ympäri ja paina kiinni (tortellinit)


- Kiehauta väljässä vedessä, kun pasta nousee pintaan, on se valmista (noin 2-3 minuuttia)

Nauti hyvän, kuivan valkkarin kanssa jos mahdollista. Päälle sopii pinaattiversioon erinomaisesti voisula tai uusi ehdoton suosikki, Lidlin Nonna Mia tuorepesto (muovipurkki 90g, huikean hyvää!). Punaisen peston aurinkokuivatun tomaatin rusinainen klangi sopii helkutin hyvin ilmakuivattuun, savustettuun kinkkuun.

8.4.2014

Intialainen hernekeitto.

Päivä 2

Olen aiemminkin paasannut tuosta itsetehdystä hernarista, joka vaikuttaa kovin intialaiselle kun sitä vähän maustaa. Itsehän teen hernarin (ohje) itse siten että paistan lihat erikseen ja yhdistän ne vasta lopussa yhteen. 

Intialaisen vivahteen teen maustamalla jauhelihan chilillä, kurkumalla, korianterilla, jeeralla, paprikajauheella ja ruokalusikallisella tomaattipyrettä. Liha saa olla todella jyrkänkin tulista sillä hernari mukavasti pehmentää potkua.

Kylkeen lasi vettä ja pikalassi, luonnonjogurttia jonka sekaan mangopilttiä lusikallinen ja hyppysellinen suolaa.

7.4.2014

Kinkkua, Gorgonzolavaahtoa ja parmesaania. Evässalaatti.

Viimeviikolla päätin kokeilla vähän erilaisia eväsruokia duunissa. Olen viimeaikoina sortunut liian usein einestyyppiseen ratkaisuun, joten päätin kokeilla hieman jotain muuta välillä.

Päivä 1
Schwartzwaldinkinkkua romainesalaattipedillä, gorgonzolavaahto ja balsamicoreduktio sekä parmesan lastu.

4 siivua Schwartzwaldinkinkkua
Romainesalaattia
Balsamicoviinietikkaa
Sokeria
Pala Gorgonzolaa (sinihomejuusto)
½ purkkia Mascarponea
½ dl parmesan raastetta

- Sekoita hyvin ja tasaisesti Mascarponen sekaan noin 2 rkl gorgonzolaa ja vatkaa hetki
- Paahda Schwartzwaldinkinkkua pannulla noin 30 sekuntia
- Samalla kun paahdat kinkkun, lisää pannulle parmesanraaste ja anna sulaa pitsimäiseksi. Ennenkuin Parmesan on täysin sulanut, nosta se pois pannulta ja anna kovettua kaurakeksimäiseksi.
- Laita balsamicoa hieman kasariin, lisää vähän sokeria ja keittele kasaan

Nämä kaikki voi tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana, aikaa menee ehkä 10 minuuttia, ja seuraavana päivänä ainekset mukaan ja kasaa työmaalla annos. Kasaa. Pohjalle salaatinlehti, päälle kinkkuruusuke, gorgonzolavaahto ja parmesanlastu, sekä päälle pirskottelemalla balsamicoreduktio.