Alkusalaatti. |
Muistan kun vuosikymmen sitten olin pienimuotoisella ekskursiolla Marokossa ja mm. Marrakechin tuoksut ja näyt syöpyivät kyllä mieleen lähtemättömällä tavalla. Toreilla/Basaarissa oli ja näki kaikkea mitä kuvitella saattaa, ja jopa enemmänkin. Toin silloin reissulta pussikaupalla mausteita (mistä muuten aiheutui tullissa pienimuotoisia ongelmia...) ja erinäistä muuta roinaa arabialaisista maustevaaoista öljylamppuihin jne.
Eräänä iltana olimme syömässä jossain hieman omituisessa ravintolassa keskellä yötä (muistaakseni oli Ramadanin aika) ja eteemme tuotiin savisia Tajine patoja, hopea ja kuparikippoja, tarjottimia jne katkeamattomalla syötöllä. Osa safkasta oli hieman vaisusti sanottuna melko villin näköistä ja hajuista, mutta kaikki oli kertakaikkiaan herkullista. Ei muuta kuin ääntä kohden. No, tarinoita riittäisi tuolta reissulta vaikka kirjaksi saakka, takaisin aiheeseen.
Nauta-Tajine
Pikantin Tajinen kanssa istuu hyvin makeahkot lisukkeet |
400 g palapaisti
2 Sipulia
1½ rkl Ras-el-Hanout
1tl Savustettua Espanjalaista paprikajauhetta (tai chilijauhetta)
Sahramia
3 valkosiplankynttä
Sitruuna (Suolasäilöttyjä jos on)
1 dl Oliiveita
2 cl vettä
- Murskaa valkosipuli morttelissa tahnaksi ras-el hanout:n, sahramin sekä paprikajauheen kanssa.
- Kaada oliiviöljyä pannulle ja lisää sekaan puolet sitruunasta 5mm kiekonpuolikkaina (ripottele päälle suolaa jos ei ole suolasitruunoita, yleensä niitä saa etnisistä ruokakaupoista). Lisää joukkoon myös lihat ja ruskista. Lisää myös puolikkaan sitruunan mehu.
- Lisää valkosipuli-Hanout tahna ja sekoita.
- Lisää vesi ja hauduta kannen alla 1 tunti
- Lisää joukkoon sipulisilppu ja oliivit ja keitä ½ tuntia (tai kauemmin)
Pähkinäinen couscous |
Annos ei välttämättä tarvitse lisäkettä, mutta tarvittaessa tee vaikka couscousia (tarjoile vieressä eri astiassa hieman niinkuin omana ruokalajinaan. Myös Tabouleh kävisi, mutta koska itse tein eturuoaksi yksinkertaisen paprika-minttu-tomaatti-sipuli salaatin (pilko aineksit ja lisää hieman oliiviöljyä, hunajaa ja sitruunamehua), en halunnut taboulehia.
Kirpeän sitruunaisen tajinen kanssa istuu loistavasti makeat sipuli ja tomaatti, sekä hedelmäinen couscous. Niin ja olihan sitä uunituoretta patonkiakin, sillä oli hyvä pyyhkiä kastikkeen loput talteen. Tuon alkusalaatin hunaja-minttu-paprika combo toimii muuten yhdessä mahtavasti.
Taateliherkku ja vaniljajäätelöä |
Jälkkäriksi tein samaa tavaraa mitä söin Tunisia-teemalauantain päätteeksi, karamelisoitua taateli-manteli-kaura lastu(?) herkkua, joskin raastoin sekaan tälläkertaa myös sitruunankuorta ja jätein hedelmät pois. Kylkeen vaniljajäätelöä ja vahvaa kahvia.
Safka pitää tietysti nauttia hyvässä seurassa lattialle kasattujen taljojen vilttien, peittojen ja tyynyjen päällä riittävänmonen kynttilän valaistessa ateriaa. Ja taustalle soimaan joku Marokkolainen radioasema.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti