Ravintola C

No niin, vihdoin pääsin katsastamaan myös ravintola C:n, jossa olenkin jo pitkään halunnut käydä. Näin annetaan hyvä kuva ulkomaalaisille Suomalaisen gastronomian tasosta, raaka-aineista ja ammattitaidosta. Heti kärkeen on myös kehuttava nerokkaasti oivallettua logoa.

Ravintolahan sijaitsee Rautatienkadulla, paikassa jossa huikea Italialainen ravintola Perla sijaitsi muutamia vuosia sitten, pienessä ja intiimissä tilassa jossa on mukavan rento ilmapiiri. Seinillä olevat Joan Mirón grafiikat ja Iittalan klassikot pöydillä luovat tyylikkään kuvan yhdessä vaalean, Skandinaavisen sisustuksen kanssa. Hieman rustiikkista fiilinkiä tuo muun muassa viinilaatikosta tarjoiltava leipä ja tiskillä oleva hauska appelsiinipuristin.

Jouduimme odottamaan pienen hetken sisään astuttuamme, mutta emme liian kauaa, jonka jälkeen ravintoloitsija-sommelière Christina Suominen ohjasikin meidät pöytäämme.

Aperitiiveiksi ryhmämme valitsi kuivia martineita, kuivaa valkoviiniä (perhana, enpä huomannut mikä viini muuten oli kyseessä) ja allekirjoittanut chaufförin ominaisuudessa nautti juuri sillä appelsiiniprässillä tuorepuristettua appelsiini mehua.

Sitten tulikin amuse-bouche, keittiön tervehdys. Pieni suupala mätiä, ahventa ja siikaa [sic?]. Mukava yllätys.

Alkoruoaksi valitsin Savuarmas-risottoa, risottoa joka on ryyditetty savustetulla kyyttö-juustolla ja mm. porkkanamehulla. Huikean kauniin oranssi annos joka oli täydellinen. En usko että risotto voi olla parempaa kuin tämä oli! Voinen, jotenkin wurstinen aromi tuntui koko annoksessa ja vaikka olen vannoutunut karnivoori, vegetaristin ura ei tuntuisi aivan hullulta tällaisen jälkeen. Ruokajuomana jatkoin vesilinjalla. Muu seurue otti palsternakkakeittoa Pälkäneveden rapujen kera ja kyyttöpateta karpaloiden ja Waldemarjuuston kera. Hyvin upposivat nekin. Erittäin hyvin.

Sitten vuorossa oli taas keittiön yllätys, tähän väliin taisi tulla puolukka granita ja rahkaa  [sic?]. Mukava pala raikastamaan suu aterioiden välissä. Näitä pieniä amuseja tuli muuten jokaisen ruokalajin välissä, ihan hauskaa.

Pääruoaksi koko seurueemme valitsi Fiskarsissa kaadettua peuran fileetä ja lapaa puolukkakastikkeen kera. Lapaa oli hauduteltu hitaasti, hartaasti ja pitkään, ja sen huomasi. Uskomattoman mureaa lihaa, pitää sanoa että file jäi kyllä selväksi kakkoseksi. Mukana oli lisäksi lanttupyrettä ja keräkaalia puolukkakastikkeella. Vaikka pääruoka olikin ehkä heikoin osa koko ateriasta (ehkä täydellinen risotto vääristi tässä hieman skaalaa), oli sekin erinomainen kokonaisuus. Juomana Châteauneuf-du-Pape (Erik Texier?). On muuten hieman noloa tulla tällaiseen paikkaan jossa viiniosaaminen on tällä tasolla juomaan vettä, mutta jonkun on oltava kuljettaja. No, onneksi pääsin maistamaan edes yhtä viiniä.

Josta päästäänkin taas keittiön yllätykseen joka taisi olla karviais sorbeta ja jotain muuta. Hyvää se oli kuitenkin, ei ehkä aivan yhtähyvä kuin aiemmat, mutta toimi. ei sovi arvostella keittiön hyväntahdon elettä, joka kuitenkin oli hyvä.

Jälkiruoaksi menin tilaamaan mantelikakkua paahdetun valkosuklaan ja omenan kera, jota kadun syvästi. Tätä olisi pitänyt tilata kaksi annosta, niin hyvää se oli! Hyvä omenakompotti, paahdettu valkosuklaa ja mantelikakku maistuivat yhdessä mahtavalle kombinaatiolle. Yksinkertaista ja hyvää. Muu seurue söi jälkiruoaksi juustovalikoiman ja suklaatryffelikakkua karviaismarjasorbetin kera.

Erikoismaininta pitää myös antaa mahtavalle makealle ja pähkinäiselle limpulle jota tarjoiltiin, lisäksi pöydässä ollut makeansuolainen manteli-cashew-hasselpähkinä-saksanpähkinä extra oli herkullista naposteltavaa.

Kaiken kaikkiaan ateria muodosti erinomaisen kokonaisuuden, jossa maut komppasivat toisiaan läpi aterian. Palvelu oli myös juuri niin ammattitaitoista kuin sen pitää ollakin tällaisessa ravintolassa, joka etenkin loppuillasta oli aivan täynnä.

Jos jotain kritiikkiä pitää etsiä, niin ruokalajien välit olivat melko pitkät (joka ei tosin häirinnyt liikaa kun seurueellamme oli paljon keskusteltavaa, mutta hieman kuitenkin), lisäksi seurueemme istui välillä melko pitkiä aikoja kuivin suin kun vesi ja viini loppuivat. Mutta sitäkin sai kyllä lisää erikseen pyytämällä.

Osa seurueestamme oli Sloveniasta ja aterialla sekä jälkikäteen keskustellessamme he olivat erittäin positiivisesti yllättyneitä Suomalaisesta keittiöstä. Monet raaka-aineet olivat uusia heille ja marjat, riista, luomuolut ja lähiruoka tekivät hyvin suuren vaikutuksen, josta uskoisin että kertovat vielä Sloveniassakin. Kuten sanoin, mahtava showcase Suomalaisesta keittiöosaamisesta.

Tuntuu sille että Bertha ja C painivat Tampereen ravintolakartalla aivan omassa sarjassaan enkä pysty sanomaan kumpi olisi parempi (pitää nyt kuitenkin katsastaa ensin ne muutkin ennenkuin aletaan rankingeja esittelemään). Käytävä on vielä siinä uudessa Perlassa, Hella&Huoneessa ja 4 vuodenajassa. Ja uudelleen esim Heinätorissa, joka oli viimeksi tosi hyvä sekin. Jokatapauksessa C ansaitsee kiitettävän arvosanan, 4½ tähteä kehittyneellä munmielestä-metodilla.

Lainatakseni itse itseäni, makuhan kuitenkin on pääasia. Käykää ihmeessä katsomassa itse. Odotin ravintolalta paljon, mutta se tarjosikin vielä enemmän.