2.5.2012

Amerikkaa lautasella 2 - Yhteenveto

Matka on jäänyt taakse ja paljon hienoja kokemuksia tarttui liiviin joita täälläkin tulen ruotimaan jatkossa. Kirjoittelen puhtaaksi muistiinpanot vielä tuonnempana tuonne reissun tekstikentiin samalla lailla kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Täällä matkustaessa olen oppinut ymmärtämään ja pitämään Amerikkalaisuudesta jossain määrin. Pari vuotta sitten allekirjoittanut oli lievästi sanoen Amerikkavastainen, mutta mielipide on heittänyt 180 astetta. Edelleen vihaan teennäisyyttä lähes yli kaiken, joka usein mielletään täkäläiseksi, mutta mielestäni kyse on enemmänkin aitoudesta ja on täkäläinen luonteenpiirre. On mukavaa että ihmiset tervehtivät toisiaan kadulla vaikkeivat tunnekaan.

Veikkaan että suurin osa Suomalaisista jotka vihaavat sanojensa mukaan Amerikkaa, muuttaisivat mielipiteensä vietettyään hetken aikaa täällä. Oma kuvani oli täysin väärä ennen käyntiä täällä vaikka sentään olin vuosia Amerikkalaisessa yrityksessä töissä. Kuva vaan vääristyy Euroopasta katsottuna, en tiedä johtuuko yhteiskunnan oletusasenteista vai vaan etäisyydestä. Tämä on yritteliäs yhteiskunta jossa työnteolla voi saada palkinnon.

Toki valtion hallinnossa ja maailmanpoliisi asenteessa on piirteitä joita en missään nimessä voi hyväksyä, mutta se on politiikkaa eikä välttämättä liity täkäläisiin ihmisiin, yksilöihin. Joku pitää paikallisia pösilöinä jonkun kreationismin takia, mutta samanlaisia hihhuleita on meilläkin päin, sitä ei vaan usein omassa maassa haluta nähdä (huomiona mainittakoon että pidän kreationismia absurdina). Eivät nämä sen tyhmempiä ole kuin mekään, tietämättömämpiä ehkä. Sosiaaliset erot täällä toki on huikeita ja sekin on kuoppa joka pitäisi korjata. Tietämättömyys, taloudellinen eriarvoisuus ja tietyllä alueella liikkuva fundamentalismi ovat ehkä suurimmat korjausta kaipaavat seikat täällä, mielestäni.

Täällä ei kuitenkaan tunneta termiä ulkomaalainen oletusarvona. Kaikki ovat tulleet tänne jostain muualta (no, intiaanit ei) ja usein oli hauska huomata puhuvansa itse huomattavasti parempaa Englantia kuin täkäläiset. Kuten aikaisemmin mainitsin, tämä on melkoinen sulatusuuni, johon ihmiset ovat tuoneet piirteitä omasta kulttuuristaan ja yhteiskunta muuttuu ja kehittyy alati hieman.

Alueellisesti huomaa selkeitä eroja, siinä missä Chicagossa oli kaukasialaisia ja mustia, San Franciscossa oli orientaaleja, Las Vegasissa hispaaneja ja Salt Lake Citykin oli melko kaukasialainen. Kaikki kuitenkin lähestyvät toisiaan, pitäen kuitenkin osittain tiukasti kiinni juurista.

Ruokakulttuuri on kauttaaltaan samantyylistä, mutta Kaliforniassa on ehkä enemmän luomua, Chicagossa Eurooppalaisvivahteita, maalla annoskoot kasvavat. Joka paikassa kuitenkin ruoka on tuoretta ja laadusta ei tingitä (okei, myönnän tässä tapauksessa ristiriidan Austin's Chuckwagonin kohdalla), vakuumitavaraa on todella vähän. Palvelu on aivan priimaa, onhan tienestit kiinni tipeistä, joka laittaakin yrittämään vähän eri malliin. Toistan itseäni, mutta ravintola-alan opiskelijat pitäisi passittaa tänne oppiin! Toki Suomessakin (Euroopassa) saa hyvää palvelua, mutta usein sitä seuraa tietty ylimielisyys ja/tai korkea hinta. Täällä hyvästä palvelusta ei välttämättä joudu maksamaan ekstraa vaan se on lähtökohta.

Voisin jatkaa tätä ruotimista sivukaupalla, mutta eiköhän tämä riitä.

Nyt pieni yhteenveto kuvien muodossa.



2 kommenttia:

  1. Kadehdittavan onnistuneen oloinen reissu. Komeita maisemia ja suu kostuen olen lukenut noita ruokailu kuvauksia, vielä kun saat kuvilla ne komistettua... jospa joskus minäkin...
    :Mikko

    VastaaPoista
  2. Erinomaisen hyvä reissu oli, joskin kylläsinne pikku taka-askelkin mahtui. Chicago nousi vähän puskista yhdeksi lempikaupungeista, siellä oli aito meininki.

    ...jospa joskus minäkin...senkun pistät pallon pyörimään. Kun tähtää johonkin päämäärään se on helpompi saavuttaa. Tinkimätön ja periksiantamaton työ kohti päämäärää palkitaan aina.

    Menee&meni nyt vähän kliseiden viljelyksi, mutta esteet ovat oikeastaan vain hidasteita joiden ympäri tai yli pääsee aina, ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista