Olipa mukava seikkailu hyvän ruoan merkeissä viikonloppuna. Siitä siis muutama sana.
Ravintola SatkarVaimoni on muutamaan otteeseen hakenut Tampereen Katmandusta Nepalilaista ruokaa ja olen hieman sivusta seurannut (tai oikeastaan haistellut) ruoasta nousevia mahtavia tuoksuja ja päätin että Nepalilaista safkaa pitää joskus kokeilla. Ja tässähän eteen tuli sangen hyvä vaihtoehto.
Vaikka Satkar saattaa ulospäin vaikuttaa hieman huonolta idealta ja sisälläkin on kovin pelkistetty meininki, oli atmösfääri kuitenkin niin autenttisen oloinen kuin se nyt Helsingin keskustassa voi Nepalia muistuttaa.
Ruoaksi tilasin Masala Bhendon, lammasta tulisessa tomaatti-sipulikastikkeessa. Ensimmäiseksi pöytään tuotiin kuitenkin ilmeisesti jonkinlainen parantha-tyyppinen leipä tai..en oikein osaa kuvailla, koostumus muistutti lähinnä lautasen kokoista perunalastua, joskin ohuempi ja maku oli hyvin lähellä riisimuroa. Lisäksi, vaikka itsekin kasvattelen habanerot ja muut tiukemmatkin chilit itse, enkä oikein voi sanoa itseäni eilisen teeren poijaaksi puhuttaessa tulisesta ruoasta, täytyy sanoa että näiden leipien tulisuus oli sangen riittävä (muttei liiallinen). Päätin kuitenkin ottaa Myös Mango-lassin kyytipojaksi, jos pääruoassa olisi kovastikin potkua.
Pääruoka tuli pöytään perinteiseen tyyliin vadilla, jossa yhdessä lokerikossa oli chatani, yhdessä Lammas Masala, linssi/papu kastike ja yhdessä basmatiriisi. Lisäksi kylkeen tuli reilu korillinen tandoori-naania.
Pääruoka oli hyvää ja lähes odotuksieni mukaista. Ruoka on lähellä perinteistä Intialaista (tiedän, etelä- ja pohjois-Intialaiset keittiöt eroavat toisistaan kuin yö ja päivä Sarasvatin hiekoilla, tarkoitan nyt ruokaa jota täkäläisistä Intialaista yleensä saa) mutta hieman miedompaa ja maut ovat pehmeämmät. Mukavaa vaihtelua kuitenkin Intialaiselle, tätä pitää kokeilla toistekin. Satkaria voin helposti suositella vaikka lounaspaikaksi.
Ravintola Toscanini
Ennakko-odotukseni ravintolaa kohtaan olivat luottavaiset vaikka kyseessä onkin enemmän tai vähemmän hotellin ravintola (Minulla on ollut ilmeisen turhaan asenne-ongelma hotellien ravintoloita kohtaan). On kuitenkin todettava että olipas mukava asioida ravintolassa joka toimii juuri niinkuin pitääkin ja ruoka jopa ylittää odotukset!
Heti ravintolaan saapuessa huomasimme että ravintolan palvelu pelaa kuin ajatus ja salihenkilökunta on ammattitaitoista. Välittömästi pöytään istuttuamme saimme pöytään vedet, jonka jälkeen henkilökunta tiedusteli ruokalistaa tuodessaan maistuisiko Prosecco heti kättelyssä (ja myi meille lasilliset taidokkaasti, muttei tuputtamalla). Oppikirjaesimerkki kuinka myydään juomia!
Ruoaksi valitsin liha-menun. Ruokaa odotellessa pöytään tuotiin mukava korillinen grissineitä, focacciaa ja maalaisleipää. Juomaksi valitsin koko aterialle läpikantavan Matteo Coreggia Roero Arneis 2008:n
Alkuruoaksi sain siis Vitello Tonnatoa, vasikkaa tonnikala-kapris kastikkeella. Vitello Tonnato oli hyvin tehty, joskin huomasin kastikkeen olevan hieman juoksevampaa kuin mitä odotin. Hauskinta oli muuten huomata kuinka lähellä tätä ruokaa olen ollut omien keitoksieni kanssa, yksi pitkäaikaisia kokkaussuosikeitani on juuri Vitello Tonnato.
Toiseksi alkuruoaksi sain Prosecolla maustettua parsakeittoa ja sipulileipää. Keitto oli erinomaista. Kermainen, koostumukseltaan juuri sopivan juokseva, ja keitossa olleet parsanpalat kypsyydeltään sopivan napakoita. Sipulileipä oli paahdettu tulella hieman liian kuivaksi ja mustaksi ja sitä oli muuhun annokseen nähden hieman liian suuri pala. Loistava keitto kuitenki nosti annoksen parempaan neljännekseen.
Pääruokana vuorossa oli porsaanpotka confit, tryffelipolenta ja punaviinikastike. Tämä(kin) oli nappisuoritus! Normaalisti pyrin jossain määrin välttämään porsaanlihan syömistä, mutta tämä oli ylivoimaisesti paras syömäni confit. Lihan rakenne oli käsittämättömän pehmeä ja punaviinikastikkeessa oli sopivasti "paistinkarstaa". Nostaessa potkaa luusta, liha suorastaan putosi lautaselle luun ympäriltä. Annos kulki liian suolaisen ja täydellisen rajalla, mutta tryffelipolenta tasapainoitti annoksen ja lopputuloksena tämä hipoi täydellisyyttä.
Jälkiruoaksi sain tiramisun. Jälkiruoka oli hyvä, mutta kieltämättä jäi hieman muun annoksen jalkoihin. Muiden annosten taso oli niin korkealla, että tässä olisi vaadittu nappisuoritusta. Tiramisun cantuccinit olivat kuitenkin piirun verran liian pehmeitä.
Digestiiviksi päädyin vielä hörppäämään espresson ja Grappa di Proseccoa. Ideana oli saada pieni cafe corretto, mutta sainkin juomat erikseen, mikäpä tuossa menee se näinkin.
Loistava palvelu ja ennenkaikkea hyvä ruoka nostivat tämän hieman yllättäenkin yhdeksi parhaita ravintolakokemuksiani kautta aikojen.
Ravintola Casa Largo
Pikkunälkään nopeasti, siinäpä se kai lyhykäisyydessään. Mikäpä sen parempaa kuin nauttia lasillinen Raimat Abadiaa ja siinä sivussa hotkaista puolenkymmentä tapasta. Tomaatti-feta salaatti, valkosipulimarinoituja katkarapuja ja friteerattua vuohenjuustoa. Marinoituja oliiveita ja Jamon kinkkua. Ja koko setti hampurilais-aterian hinnalla.
Myös Casa Largo ansaitsee hyvät pisteet, palvelu pelasi nopeasti ja oli asiansa osaavaa, tapaksetkin olivat ihan mukiin meneviä.
Mikä tämän kirjoituksen punainen lanka on? Kerrottavaa riittäisi vaikka kuinka Wanhan Kauppahallin, konditorien, pick-nickin puitteissa, mutta lähinnä pointtina on että matkailu ruoan perässä ei ole sittenkään yhtään pöllömpää. Michelin guidet ja muut vastaavat taitavatkin olla jonkin jäljillä!
Etenkään silloin kun palvelu pelaa ja ruoka on kohdallaan tämä on loistava tapa viettää kulinaarinen pikku loma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti