21.8.2011

Virtaa chileistä

Cristal, Rocoto
Jalapeno
Tällä kasvukaudella ei kaikki mennyt aivan putkeen kotikasvarissa. Oikeastaan ainoat mitkä tuottivat kunnolla satoa olivat Ramirot, Aji Amarillo, Ultra Pube ja Jalapenot. Kaikki muut jäivät nollasaldoon. Ehkä vikana on Kalifornianreissu jolloin puskat olivat minimihoidolla. Vasta nyt lajikkeet ovat alkaneet kukkimaan kunnolla, mutta nyt on jo auttamatta myöhäistä. Olenkin kaivanut maasta muutaman Habaneron, Canarion ja Pimenta de Cheiron sisälle josko jotain vielä ehtisi...


Mutta onneksi on nämä Chilifestivaalit ja erityisesti Heinän Puutarha. Visiteerasin chilifesteillä ja mukaan tarttui paitsi gutaa fiilinkiä, myös turski kassillinen Rocotoja, Cristalleja ja Jalluja. Maistelin muuten Naga Morichia festareilla ja täytyy sanoa että ei sen kanssa leikkimistä ole. Vaikka polte suussa ei mikään armoton ole, itselläni limakalvoilta alkoi irtoamaan siihen malliin tavaraa että piti oikein mennä niistämään ja syleksimään kirkkopuistoon vartiksi, lisäksi vatsassa polte oli kokolailla riittävä. Saahan nagasta ihan mukavan endorfiiniryöpyn kun vain tahdonvoima ensin riittää käsittelemään poltteen. En siis suosittele kokemattomille, tai edes itselleni ihan äkkiä toiste. Fataliin savunaga jauhetta tulee kumminkin käytettyä, se saa riittää jatkossa.



Omaa satoa
Lisäksi maistelin festivaalin chilimakkaratarjonnan, kun nyt Tammelan grillimakkarafestarit jäi tänävuonna väliin. Ilahduttavan hyvää vaikka pienet makkaranvalmistajat puuttuivat. Savuhovin Raivo oli paras, sangen mukava, edustajan mukaan sisältää Nagaa ja on ilmakuivattu kanki, jota voi syödä sellaisenaankin chorizon tapaan, vaikka oluen kanssa. Allekirjoittanut yhtyy edustajan mielipiteeseen. Mukavaa kyrtzää, paahdetun vehnäleivän päällä aiolin ja Manchegon seuralaisena.



Oman sadon Ramiroita ja chilejä olenkin käyttänyt pitkin kesää. Osaan ruoista sopii raa'an chilin hieman hernemäinen ja pähkinäinen aromi. Jalluja olen täyttänyt juustolla ja grillannut ja Amarilloja olen kuivannut takassa ja jauhanut jauheeksi. Myös pakastimessa on ihan mukava setti Amarilloja talven varalle, lisäksi vielä hieman viimevuotisia. Enemmänkin kyllä voisi olla, mutta onneksi nykyään Habojakin saa jopa meidän Paikallisesta marketista. Ja toinhan Kaliforniasta jonkun verran kuivattuja Meksikolaisia chilejä joista otin siemenet talteen ja joita ensivuonna pitää kasvattaa. Ensivuoden kasvatuskaudesta tulee Meksikolaisten ja Karibialaisten lajikkeiden vuosi (ja ehkä muutama rocoto).


Aji Amarilloja takassa kuivumassa.
Samalla niihin tulee kevyen savuinen
aromi ilman että pitää savustaa.
Lisäksi löysin pakkasesta talvella (viimevuoden loppusadosta) tekemääni supertulisia kastikkeenpohjia muutaman pussillisen, joista saan tehtyä BBQ soosia koko talven varalle. Ja koska nyt siis on chilijauheita ja pakastimessakin jotain, aijon perus pikkelssiliemeen säilöä Rocoto/Jallu/Cristallit, ja pienen chilihillon voisi siipaista Rocotosta.


En itse niinkään pidä ultratulisesta ruoasta koska mielestäni ei ole mitään järkeä jos ei maista mitään makuja, vain tulisuuden. Mutta lukemattomista eri chililajikkeista löytyy jokaiseen tulisuusluokkaan omansa ja ominaismakunsa. siksi chilit ovat kiehtova maailma jotka ovat vuosikymmenen aikana vieneet mukanaan, ensin peruspaprikasta keittiön ikkunalla päätyen kasvihuoneeseen ja Amazonin villichileihin.


On muuten hauska juttu, että sen jälkeen kun itse aloin hieman runsaammin syömään chilejä, en ole ollut kertaakaan flunssassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti