Baskimaalla hyvä ruoan perässä III - San Sebastianin tapakset ja pintxot

Funicularin kuski Pepe punaisessa villatakissaan huutaa Vamos! ja paiskaa puisen oven kiinni. Käsinkääritty tuhti paperossi huuleen ja kahvasta kohti yläilmoja. Tässä vaiheessa alkoi vaikuttaa että jokin CERNissä oli mennyt pieleen ja olin ajautunut ajan ja paikan repeämän kautta jonnekin menneeseen aikaan. Vaunu nitisee ja paukkuu. Melkoisen salvadordalia tämä trippi Baskimaan sydämeen.

Ylhäällä odottaa autio huvipuisto. Törmäilyautoilla ei ole varmaankaan kukaan ajanut vuosiin. Yksinäinen kuski ajaa tyhjänpäällä vuoristoradallaan. Onkohan se elossa vai aave? Ainakaan kukaan täysissä henkisissä voimissa oleva ei suostuisi menemään kyytiin. Seinistä on pudonnut kaakeleita, ikkunaruutu siellä täällä on hajonnut ja odottaa korjaajaansa. Köynnökset rehottavat seinillä.

Tunnen itseni voimattomaksi ja pyydän lautasen turistiespanjalla. Plato por favor. Señor ojentaa lautasen ja alan vimmaisesti kahmimaan pintxoja. Tuota, tuota...tuosta ja tuota on pakko saada. Vino blanco por favor! Tapat on kakkosen tsibale, vinetto lähtee eculla! En ihmettele että safkahifistelijät on paikasta ihan pähkinöinä.

San Sebastian on kirjaimellisesti täynnä toinen toistaan näyttävämpiä tapaskattauksia ja mikä parasta, ne eivät ole pelkkiä turismojen houkuttimia, vaan baskeja on paikat väärällään. Siankorvaa ja kieltä, oliiveja ja pikkuisia etikkachilejä, kroketteja, turskaa, sikaa, pikkuankeriaita. Patatas bravas. Huevos. Quesos. Kaikkea sitä mitä tapaksista on lukenut tai katsonut telkkarista. Oikein malliesimerkkejä.

Kilometrejä on tullut mittariin tosi turskisti tänään, varmaan helposti parikymppiä risteillessä jalan pitkin baskimaata; Donostiaa ja San Sebastiania. Sopivin väliajoin tapaksia koneeseen ja lasi vinoa tahi cervezaa. Taidan todellakin vaihtaa toimiston urbaaninomadin jaloon ammattiin. Tai surffariksi. Pitäisi vaan osata surffata. Dokaaminen ei kumminkaan kiinnosta joten surffihaaveet taitaa romuttua. Dösässä oli Ruotsalaisia poser-surffareita pikku kekkulissa. Lauloivat ja kuuntelivat jotain sontaa. Soitin niille Dimmuja puhelimesta täysillä, alkoivat itkemään, raukat, ja huutamaan mammaa. Sommaren är här, jee jee.

Vielä morcillaa vähän koneeseen ja palanpainiketta. Mokka kruunaa kaiken. Gracias! Ulos kaupasta ja kohti bussiasemaa. Kassi painaa liikaa, kestääköhän sanka? Millä helvetillä saan tuotua kotisuomeen saakka pikku kangassäkilliset paellariisiä ja muuta tilbehööriä? Tai millä ylipäätään raahaan kaikkia kamoja mukanani?

Jaså bussikuski tuli paikalle. Taas rajan yli Ranskan puolelle ja matka jatkuu. Tosin täkäläisethän eivät katso kuuluvansa sen kummemmin Ranskaan kuin Espanjaankaan, he asuvat Baskimaalla.

Pyreneillä sataa.